RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 12.12.2023/Pykälä 153
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Saatavien poistaminen kirjanpidosta 2023 - tekninen toimiala
Ympäristölautakunta 12.12.2023 § 153
411/02.02.02/2021 Luottotappiot
Kunnanhallitus on vahvistanut 9.1.2023 § 5 laskutus ja perintäohjeen. Ohjeen mukaan epävarmat saatavat on kirjattava luottotappioiksi kirjanpitolain säännöksiä noudattaen. Saamisten kirjaamisesta luottotappioihin päättää asianomainen toimielin. Luottotappioiksi kirjattujen saatavien perintää on jatkettava jälkiperinnällä ja estettävä saatavien vanhentuminen.
Taloustoimisto on toimittanut listat poistettavista saatavista vuodelta 2021.
Saatavien luettelo on lautakunnan jäsenten nähtävänä kokouksessa. Asiakaskohtaisten tietojen osalta velallisen tiedot ovat salaisia, Laki viranomaistoiminnan julkisuudesta (621/1999) 24 § kohta 23.
Asian valmistelija
talouspäällikkö Tuula Pieviläinen, tuula.pievilainen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4033
osastosihteeri Marjatta Laakkonen, marjatta.laakkonen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4014
Esittelijä
tekninen johtaja Berg Jorma, jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201
Päätösehdotus
Seuraavat ympäristölautakunnan alaiset saatavat vuodelta 2021 poistetaan kunnanhallituksen vahvistaman perintäohjeen mukaisesti kirjanpidosta ja kirjataan vuoden 2023 luottotappioiksi:
Asuntojen vuokrat 6 836,83 €
Venepaikkamaksut 36,00 €
Tekninen toimi 483,83 €
Autonlämmityspaikkamaksut 40,00 €
Hyöty- ja vaarallisten jätteiden jätemaksut 1 751,68 €
Vesi- ja jätevesimaksut 15 336,47 €.
Päätös
Hyväksyttiin esittelijän päätösehdotuksen mukaisesti.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |