RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 30.01.2024/Pykälä 4
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Jätevedenpuhdistamon toteutussuunnitelmien hyväksyminen
Ympäristölautakunta 30.01.2024 § 4
175/02.08.00/2023 Jätevedenpuhdistamon rakentamisurakka, hankinta (uusi rakennettava jätevedenpuhdistamo, urakka)
Tohmajärven kunnan jätevedenpuhdistamon hankesuunnittelu on aloitettu vuonna 2020. Ympäristölautakunta on kokouksessaan 16.06.2020 § 61 käynnistänyt hankesuunnittelun hyväksymällä suunnitelman laatimisesta tehdyn tarjouksen. Hankesuunnitelmassa on selvitetty nykyisen puhdistamon saneerausta ja rakenteiden hyödyntämistä, uuden puhdistamon rakentamista sekä siirtolinjojen mahdollisuutta. Hankesuunnitelma on esitelty ympäristölautakunnalle 9.2.2021 § 7. Lautakunta on päättänyt jatkaa uuden jätevedenpuhdistamon suunnittelua alustavan hankeaikataulun mukaisesti.
Ympäristölautakunta on päättänyt aloittaa jätevedenpuhdistamon yleissuunnittelun, biokaasulaitoksen esiselvityksen ja ympäristöluvan hakuprosessin 15.06.2021 § 67. Yleissuunnitelmassa on käyty yksityiskohtaisemmin läpi prosessin ja päälaitteiden mitoitusarvot ja toimintakuvaukset, uusien rakennusten tilaratkaisut ja LVI-, sähkö ja automaatiojärjestelmien toteutuksen periaatteet. Yleissuunnitelmassa on esitetty alustava aikataulu, toteutustapa sekä tarkennettu kustannusarvio. Yleissuunnitelman pohjana toimii vuoden 2021 hankesuunnitelma ja siinä esitetyt periaatteet.
Valmis yleissuunnitelma on esitelty ympäristölautakunnalle 22.2.2022 § 25. Lautakunta on päättänyt esittää yleissuunnitelman hyväksyttäväksi kunnanhallitukselle sekä jatkaa hankkeen valmistelua aikataulun mukaisesti. Kunnanhallitus on hyväksynyt yleissuunnitelman 21.03.2022 § 111. Uuden jätevedenpuhdistamon ympäristölupahakemus on jätetty 30.11.2021 ja lupa on myönnetty 4.1.2023.
Ympäristölautakunta on päättänyt aloittaa uuden jätevedenpuhdistamon toteutussuunnittelun kilpailuttamisen 31.1.2023 § 7. Toteutussuunnittelussa laaditaan tarvittavat suunnitelmat ja asiakirjat jätevedenpuhdistamon rakentamista, rakennusluvitusta sekä rakentamisen kilpailutusta varten. Toteutussuunnitteluvaiheessa tarkennetaan yleissuunnitelmaa ja päätetään mm. rakenteet, perustamistapa, rakennuksen huonejako sekä tarkennetaan prosessilaitteisiin ja LVIS-järjestelmiin sekä automaatioon liittyviä asioita. Pohjois-Karjalan hankintatoimi on tehnyt päätöksen toteutussuunnitelmien laadinnan kilpailutukseen 24.5.2023. Toteutussuunnittelun laatijaksi on valittu Ramboll Finland Oy.
Toteutussuunnittelu on aloitettu kesäkuussa 2023 ja suunnitelmat ovat pääosin valmistuneet 15.12.2023 mennessä. Ramboll Finland Oy:n puolesta on esitelty ympäristölautakunnan jäsenille toteutussuunnittelun tilannetta ympäristölautakunnan kokouksessa 14.11.2023. Kokouksen jälkeen suunnitelmiin on tehty vähäisiä päivityksiä.
Jätevedenpuhdistamon valmiit toteutussuunnitelmat esitellään ympäristölautakunnalle kokouksessa.
Asian valmistelija
toimistoinsinööri Oskari Mähönen, oskari.mahonen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4239
kuntatekniikan päällikkö Lari Sistonen, lari.sistonen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4213
Esittelijä
tekninen johtaja Berg Jorma, jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201
Päätösehdotus
Ympäristölautakunta hyväksyy jätevedenpuhdistamon toteutussuunnitelmat ja esittää edelleen kunnanhallitukselle ja valtuustolle toteutussuunnitelmien hyväksymistä, hankkeen toteutusvaiheen käynnistämistä, rakentamispäätöksen tekemistä, kilpailutuksen käynnistämistä, päättää nykyisen puhdistamon purkamisesta uuden puhdistamon valmistuttua, käynnistää purkutyön kilpailutuksesta ja päättää hankkeiden rahoituksesta.
Päätös
Hyväksyttiin esittelijän päätösehdotuksen mukaisesti.
________
- merkittiin, että kuntatekniikan päällikkö Lari Sistonen oli kokouksessa asiantuntijana läsnä tämän pykälän käsittelyn ajan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |