RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 30.01.2024/Pykälä 9
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Asemakaavamuutoksen käynnistäminen Sinisentien alueella
Ympäristölautakunta 30.01.2024 § 9
186/10.02.03/2023 Asemakaavamuutos alueella Sininentie
Ympäristölautakunta on kokouksessaan 14.11.2023 § 127 käsitellyt As Oy Sinisentien hallituksen toimittamaa aloitetta taloyhtiön piha-alueen poikki kulkevan jalankulku ja pyöräilytien poistamista käytöstä.
Kyseinen väylä on kaavakartassa merkillä PP (Jalankululle ja pyöräilylle varattu tie). Väylä on merkattu kunnanvaltuuston 12.10.1987 hyväksymään Kemien asemakaavaan. Väylä johtaa Hainarintieltä As Oy Sinisentien (Hainarintie 6) parkkipaikan poikki Siniselletielle. Väylän kohdalla on Sinisentien ylittävä keskisaarekkeellinen suojatie.
Ympäristölautakunta on suorittanut kohteella katselmuksen 14.11.2023. Ympäristölautakunnan kokouksessa tekemän päätöksen mukaisesti ympäristölautakunnan tahtotila on, että kevyen liikenteen pp väylä Sininentie-Hainarintie poistetaan käytöstä. Ympäristölautakunnan suorittaman asemakaavan ajantasaisuuden arvioinnin perusteella tullaan esittämään kunnanhallitukselle, että aloitetaan asemakaavan muutosprosessi PP väylän poistamiseksi. Kunta huolehtii ja vastaa ELY-keskukselle tehtävät tarvittavat muutostoimenpiteet asemakaavan muutoksen jälkeen. As Oy Sininentie huolehtii ja vastaa omistamallaan piha-alueella tehtävistä toimenpiteistä asemakaavan muutoksen jälkeen.
Teknisessä toimistossa on laadittu esitys vaihtoehtoisen kevyen liikenteen kulkuyhteyden järjestämisestä Hainarintien päästä Sinisentien yli. Vaihtoehtoinen pp-väylä olisi mahdollista toteuttaa kokonaisuudessaan kunnan omistamalle kiinteistölle sekä olemassa olevaa Sinisentien ylittävää keskisaarekkeellista suojatietä hyödyntäen karttaliitteiden mukaisesti.
Mikäli olemassa oleva pp-väylä sekä suojatiet poistetaan käytöstä tarjoamatta vaihtoehtoista kulkuyhteyttä, on mahdollisuutena, että kevyt liikenne etsii omat reittinsä Hainarintien suunnasta kohti keskustaa ja hallitsematon Sinisentien ylittäminen lisääntyy. Vaihtoehtoinen kulkuyhteys palvelee myös erityisesti Hainarintien suunnasta kohti Terveyskeskusta tapahtuvaa kevyttä liikennettä.
Kaavamuutosprosessin yhteydessä alueen asukkailla on mahdollisuus esittää muutoksista huomautuksia ja vaikuttaa kaavan sisältöön.
Asian valmistelija
toimistoinsinööri Oskari Mähönen, oskari.mahonen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4239
Esittelijä
tekninen johtaja Berg Jorma, jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201
Päätösehdotus
Ympäristölautakunta esittää, että kunnanhallitus käynnistää Kemien asemakaavan muuttamisen siten, että nykyinen kaavassa oleva As Oy Sininentie piha-alueen poikki kulkeva pp-väylä poistetaan kaavasta. Kaavaan lisätään Hainarintien päästä Siniselletielle tuleva pp-väylä karttaliitteiden mukaisesti.
Päätös
Hyväksyttiin esittelijän päätösehdotuksen mukaisesti. Pöytäkirjan liite nro 2.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |