RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 12.03.2024/Pykälä 27
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Itä-Suomen aluehallintoviraston lausuntopyyntö liittyen eläinsuojan nykyisen ympäristöluvan muuttamiseen ja biokaasulaitoksen ympäristölupaan
Ympäristölautakunta 12.03.2024 § 27
80/11.01.00.03/2020 Eläinsuojan toiminnan muuttuminen, ISAVI/8612/2019
------------------- on jättänyt Itä-Suomen aluehallintovirastolle hakemuksen koskien eläinsuojan toiminnan muuttamista lannan käsittelyn osalta sekä uuden biokaasulaitoksen rakentamista Tohmajärven kunnan kiinteistölle Selänteentie 848-403---------- osoitteessa ------------------, 82685 Littilä. Lihanautakasvattamolla on voimassa oleva Itä-Suomen aluehallintoviraston 26.3.2020 antama ympäristölupa nro 16/2020. Eläinsuojan eläinpaikat eivät muutu muutoksen johdosta.
Biokaasulaitos käsittelee pääasiassa tilalla muodostuvaa naudan lietelantaa. Laitoksen syötteeksi lisätään myös peltobiomassoja. Laitoksen kapasiteetiksi esitetään yhteensä 24 500 tonnia vuodessa. Ensivaiheessa haetaan lupaa ottaa vastaan myös tilan ulkopuolisia peltobiomassoja. Myöhemmin mahdollisesti myös lantaa. Tuotettu biokaasu (max. 681 000 m³/vuosi) jalostetaan biometaaniksi, joka kuljetetaan paineistettuna jatkokäyttöön muualle. Biokaasua käytetään myös tilan omassa kaasukattilassa lämmöntuotantoon tai mahdollisesti myöhemmin käyttöön otettavassa CHP-laitteistossa sekä lämmön- että sähköntuotantoon. Biokaasulaitoksesta syntyvää mädätettä (max. 23 600 t/vuosi) voidaan hyödyntää peltolannoitteena sellaisenaan tai se käsitellään separoimalla. Kuivajakeen varastointia varten rakennetaan kuivalantala (tilavuus 3 500 m³). Nestejaetta voidaan kierrättää takaisin biokaasulaitokseen tai käyttää lannoitteena. Eläinsuojan pesuvedet johdetaan biokaasulaitokseen. Eläinsuojan saniteettitilojen jätevedet johdetaan erilliseen umpisäiliöön, josta ne toimitetaan asianmukaiseen käsittelyyn tilan ulkopuolelle.
Tilakeskuksessa on 6 kpl betonirakenteisia lietesäiliöitä, joiden tilavuus on lietekuilujen kanssa yhteensä 15 772 m³. Etälietesäiliöitä on käytössä yhteensä 1 900 m³ ja lisäksi on mahdollista vuokrata myöhemmin lisää yhteensä 3 600 m³. Lietelannan, mädätteen ja separoitujen mädätejakeiden varastointiin varataan koko ajan vähintään 12 kuukauden varastointitilavuus. Hakijalla on käytettävissään yhteensä noin 654,38 hehtaaria peltoa, josta nestemäisen mädätysjäännöksen levittämiseen soveltuvaa alaa on 550 hehtaaria. Lannan vastaanottosopimuksien mukainen pinta-ala on tällä hetkellä noin 100 hehtaaria.
Toiminnalla ei ole haitallista vaikutusta ihmisten terveyteen eikä ympäristövaikutuksia vesistöihin tai maaperään. Biokaasulaitoksen toiminta ei lisää alueen nykyistä hajukuormitusta. Mahdollisessa häiriötilanteessa tuotettu biokaasu poltetaan kaasupolttimella. Biokaasulaitoksessa valmistuvan mädätteen lannoitekäyttö vähentää levityksestä aiheutuvia hajuhaittoja. Hakemuksessa on esitetty tarkemmat tiedot muun muassa biokaasulaitoksen toiminnasta ja tarkkailusta, toiminnasta muodostuvista jätteistä, jätevesistä ja niiden määrästä, toiminnassa tarvittavista kemikaaleista sekä liikennemääristä. Biokaasulaitoksen rakentaminen suunnitellaan aloitettavan ympäristöluvan voimaantulon jälkeen.
Asian valmistelija
rakennustarkastaja Joni Rytkönen, rakennusvalvonta@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4209
Esittelijä
tekninen johtaja Berg Jorma, jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201
Päätösehdotus
Ympäristölautakunta toteaa lausuntonaan, että se ei näe estettä hakemuksen mukaisen eläinsuojan ympäristöluvan muuttamiselle ja biokaasulaitoksen ympäristöluvalle. Biokaasulaitokselle tulee hakea kunnan rakennusvalvonnalta rakennuslupa ennen rakentamisen aloittamista.
Päätös
Hyväksyttiin.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |