Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 25.06.2024/Pykälä 77


 

Lausunto Tohmajärven jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan nro 1/2023 lupamääräyksen nro 23 mukaisesta selvityksestä - Itä-Suomen aluehallintoviraston lausuntopyyntö

 

Ympäristölautakunta 25.06.2024 § 77  

391/11.01.00.00/2021 Aluehallintoviraston myöntämät ympäristöluvat ja ELY-keskuksen tarkastuskertomukset 2021               

 

 Itä-Suomen aluehallintovirasto on antanut 4.1.2023 Tohmajärven kunnan uudelle jätevedenpuhdistamolle ympäristölupapäätöksen (nro 1/2023). Päätöksen 23. määräyksen mukaan luvan haltijan on tehtävä selvitys kiinteistöllä 848-406-76-45 sijaitsevien lammikkojen nykytilasta ja käyttötarpeesta. Selvitys oli toimitettava aluehallintovirastolle viimeistään yhden vuoden kuluttua päätöksen lainvoimaiseksi tulosta.

 

 Tohmajärven kunta on toimittanut selvityksen 4.1.2024. Selvityksen mukaan osoitteessa Tehdastie 143 sijaitseva lammikko on toiminut aikoinaan maapohjaisena lammikkopuhdistamona, jonka lisäksi sitä on käytetty ohitus- ja häiriötilanteissa mekaanisena laskeutusaltaana. Selvityksessä on esitetty kesällä 2023 tehdyt lammikon ympäristöselvitykset, arvioitu lammikon nykytila ja kunnostustarve sekä arvioitu lammikon tulevan käytön ympäristövaikutuksia.

 

 Aluehallintovirasto pyytää Tohmajärven ympäristölautakunnalta lausuntoa edellä mainitusta Tohmajärven jätevedenpuhdistamon lammikkoselvityksestä.

 

 Lausunto pyydetään toimittamaan aluehallintovirastoon sähköisen asiointipalvelun kautta viimeistään 17.7.2024.

 

 Lammikkoselvitys sekä täydennys selvitykseen on jaettu ympäristölautakunnan jäsenille esityslistan oheismateriaalina.

 

 

Asian valmistelija

 rakennustarkastaja Joni Rytkönen, rakennusvalvonta@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4209

 toimistoinsinööri Oskari Mähönen, oskari.mahonen@tohmajarvi.fi,  puh. 040 105 4239

 

 

Esittelijä

 tekninen johtaja Berg Jorma Jorma Berg, jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201

 

Päätösehdotus

 Lausuntonaan Tohmajärven ympäristölautakunta toteaa Itä-Suomen aluehallintovirastolle seuraavaa:

Ympäristölautakunnan käsityksen mukaan selvityksessä on arvioitu kattavasti lammikon nykytilaa, kunnostustarvetta sekä lammikon tulevan käytön ympäristövaikutuksia. Tehtyjen tutkimusten perusteella selvityksessä on arvioitu, ettei kohteessa ole tarvetta välittömille puhdistustoimenpiteille. Johtopäätöksenä lammikoiden ympäristövaikutuksien arvioinnissa selvityksessä on todettu, että lammikon veden purkautuminen ei heikennä yhdenkään vastaanottavan vesistön ekologista luokitusta. Ympäristölautakunta pitää selvityksessä esitettyjä johtopäätöksiä tehtyjen tutkimusten perusteella perusteltuina ja oikeansuuntaisina.

Selvityksessä on esitetty, että mikäli lammikkoihin joudutaan johtamaan jätevesiä, sovitaan tarkkailutarpeesta erikseen valvovana viranomaisena toimivan Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen kanssa ja tarkkailu toteutettaisiin ELY -keskuksen ohjeistuksen mukaisesti. Ympäristölautakunta yhtyy selvityksessä esitettyyn arvioon, että lammikoiden käyttötarve on tulevaisuudessa epätodennäköistä, jolloin lammikoiden kunnossapito ja tarkkailu selvityksessä esitetyn mukaisesti tarpeen vaatiessa voidaan pitää riittävänä toimenpiteenä.

Ympäristölautakunnalla ei ole huomautettavaa selvityksestä.

 

Päätös

 Hyväksyttiin esittelijän päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 ________

 

-          Merkittiin, että kuntatekniikan päällikkö Lari Sistonen oli asiantuntijana läsnä kokouksessa tämän pykälän käsittelyn ajan.