RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 25.06.2024/Pykälä 79
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tohmajärven kunnan metsäpalveluiden kilpailutuksen lopputulos
Ympäristölautakunta 12.03.2024 § 22
Hallintosäännön päivittämisen yhteydessä kunnanvaltuusto on 19.6.2023 § 50 tahtotilanaan ilmaissut, että metsäasioiden operatiivinen vastuu siirretään tekniselle toimialalle. Tohmajärven kunnan metsäomaisuuden hallintaan liittyvät tehtävät ovat siirtyneet ympäristölautakunnalle 1.8.2023 alkaen.
Tohmajärven kunnan metsäomaisuus on noin 1 800 ha. Vuosille 2023-2033 laaditun metsäsuunnitelman mukaisesti metsänhoitoon tulisi investoida kyseisellä ajanjaksolla vuosittain keskimäärin noin 50 000 €. Tästä syystä metsäpalveluiden kilpailuttaminen on tarve aloittaa.
Kilpailutettavien metsäpalveluiden tulee sisältää vähintään seuraavat osa-alueet:
- Nuoren metsän hoito
- Varhaisperkaus
- Taimikonhoito
- Kasvatushakkuiden ennakkoraivaus
- Taimikon perustaminen
- Laikutus, mätästys, äestys
- Kuusen ja koivun istutus
- Konekylvö (sis. männyn siemenet)
- Puukaupan avustaminen
- Leimikoiden kilpailuttaminen ja tarjousvertailu, sopimuksien laatiminen, hakkuun valvonta ja mittaustodistukset
Asian valmistelija
toimistoinsinööri Oskari Mähönen, oskari.mahonen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4239
Esittelijä
tekninen johtaja Berg Jorma, jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201
Päätösehdotus
Ympäristölautakunta päättää aloittaa Tohmajärven kunnan metsäpalveluiden kilpailuttamisen. Kilpailutus toteutetaan Pohjois-Karjalan hankintatoimen kautta. Ympäristölautakunta valtuuttaa hankintatoimen tekemään hankintapäätöksen ja -sopimuksen.
Kokouksessa käytiin asiasta vilkas keskustelu. Keskustelun jälkeen esittelijä täydensi kokouksessa yllä mainittua päätösehdotustaan siten, että kilpailutuksen ehdoiksi lisätään: Puukaupan avustamisessa ei voi olla puutavarakaupan tarjoaja, alihankkijoiden vastuullisuus huomioitava ja aliurakoiden ketjuttamista ei sallita.
Päätös
Hyväksyttiin esittelijän päätösehdotuksen ja kokouksessa tekemän täydennysehdotuksen mukaisesti.
________
Ympäristölautakunta 25.06.2024 § 79
81/02.08.00/2024 Maa- ja metsätilojen hankinnat 2024
Pohjois-Karjalan hankintatoimi kilpailutti (uudelleenkilpailutus) metsäpalveluiden hankinnan Tohmajärven kunnalle sopimuskaudelle 1.6.2024 - 31.12.2026 + kahden (2) vuoden optiomahdollisuus tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Sopimus jatkuu kahdella (2) vuodella ajalle 1.1.2027 - 31.12.2028, ellei Pohjois-Karjalan hankintatoimi irtisano sopimusta päättymään sopimuskauden loppuun. Mikäli sopimus jatkuu, sovelletaan optiokaudella hankintasopimusta entisin ehdoin. Tilaukset suoritetaan tarpeen mukaan. Sopimuskauden aikana ei sitouduta vähimmäistilausmääriin ja hankitaan ainoastaan käytettävissä olevien määrärahojen sallima määrä.
Hankintamalli on yhden (1) toimittajan sopimus per osa-alue, jossa tilaukset tullaan tekemään suoraan valitulta toimittajalta. Osa-alueet ovat:
1. Metsänhoitotyöt
2. Asiantuntijapalvelut
Tarjouspyyntö (uudelleenkilpailutus) julkaistiin 8.5.2024. Määräaikaan 31.5.2024 klo 10.00 mennessä saapui 4 tarjousta.
Valintaperusteena oli kokonaistaloudellinen edullisuus, max. 100 pistettä, jota arvioitiin tarjouspyynnön mukaisesti osa-alueittain seuraavasti:
- Hinnan osuus max. 95 p.
- Mikäli vastuuhenkilöllä on yli 10 vuotta työkokemusta tarjouspyynnön mukaisista metsänhoitotöistä, tarjoaja saa viisi (5) lisäpistettä. Mikäli vastuuhenkilöllä ei ole yli 10 vuotta työkokemusta tarjouspyynnön mukaisista metsänhoitotöistä, tarjoaja saa 0.
Pohjois-Karjalan hankintatoimi on tehnyt hankintapäätöksen 18.6.2024. Osa-alueittain valituksi tulivat vertailun perusteella kokonaistaloudellisesti edullisimmat tarjoukset tehneet toimittajat:
- Metsänhoitotyöt: Metsä Group
- Asiantuntijapalvelut: Metsäpalvelu Turunen Oy
Asian valmistelija
toimistoinsinööri Oskari Mähönen, oskari.mahonen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4239
Esittelijä
tekninen johtaja Berg Jorma, jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201
Päätösehdotus
Merkitään Pohjois-Karjalan hankintatoimen tekemä hankintapäätös metsäpalveluiden kilpailutuksen lopputuloksesta ympäristölautakunnalle tietoon saatetuksi.
Päätös
Merkittiin ympäristölautakunnalle tietoon saatetuksi.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |