Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 12.11.2024/Pykälä 129



 

Ympäristölautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2025

 

Ympäristölautakunta 22.10.2024 § 117 

 

 

Hallintosäännön 55 § mukaan toimielimet laativat talousarvioehdotuksensa.

 

Talousarvion laadinnan aikataulun mukaan lautakunnat käsittelevät talousarviot vuodelle 2025 kokouksissaan viimeistään marraskuussa. Kunnanhallitus käsittelee kunnanjohtajan laatiman talousarvion vuodelle 2025 sekä taloussuunnitelman vuosille 2026 ja 2027 kokouksessaan 25.11.2024. Talousarvio 2025 ja taloussuunnitelma vuosille 2026 ja 2027 on valtuuston hyväksyttävänä 9.12.2024.

 

Kuntien ensisijainen tehtävä on tuottaa lakisääteisiä palveluita. Tämän lisäksi kunnat tuottavat myös palveluita, jotka ovat niille vapaaehtoisia. Talousarviota laadittaessa kuluja tulee tarkastella kriittisesti palveluista, jotka ovat kunnan vapaaehtoisesti järjestettyjä.

 

Kunnanhallitus on 23.9.2024 § 185 vahvistanut talousarviokehyksen (toimialan ulkoinen toimintakate) ympäristölautakunnalle -200.000 euroa.

 

Ympäristölautakunnan jäsenille on jaettu tämän hetkiset tekstiosat talousarviokirjaluonnoksesta 2025 esityslistan oheismateriaalina.

 

 

Asian valmistelija

 tekninen johtaja Jorma Berg, jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201

 kuntatekniikan päällikkö Lari Sistonen, lari.sistonen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4213

 kiinteistöpäällikkö Mika Ilvonen, mika.ilvonen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4208

 toimistoinsinööri Oskari Mähönen, oskari.mahonen@tohmajarvi.fi,  puh. 040 105 4239

 

Esittelijä

 tekninen johtaja Berg Jorma, jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201

 

Päätösehdotus

 Ympäristölautakunta käy keskustelun talousarvioluonnoksesta ja tavoitteista, jotka pyritään ottamaan huomioon lopullisessa talousarvioesityksessä.

 

Päätös

 Ympäristölautakunta kävi keskustelun talousarvioluonnoksesta sekä tavoitteista ja merkittiin keskustelut tiedoksi.

 

 ________

 

 

Ympäristölautakunta 12.11.2024 § 129  

112/02.02.00/2024 Talousarvio vuodelle 2025  

 

Hallintosäännön 55 § mukaan toimielimet laativat talousarvioehdotuksensa.

 

Talousarvion laadinnan aikataulun mukaan lautakunnat käsittelevät talousarviot vuodelle 2025 kokouksissaan viimeistään marraskuussa. Kunnanhallitus käsittelee kunnanjohtajan laatiman talousarvion vuodelle 2025 sekä taloussuunnitelman vuosille 2026 ja 2027 kokouksessaan 25.11.2024. Talousarvio 2025 ja taloussuunnitelma vuosille 2026 ja 2027 on valtuuston hyväksyttävänä 9.12.2024.

 

Kuntien ensisijainen tehtävä on tuottaa lakisääteisiä palveluita. Tämän lisäksi kunnat tuottavat myös palveluita, jotka ovat niille vapaaehtoisia. Talousarviota laadittaessa kuluja tulee tarkastella kriittisesti palveluista, jotka ovat kunnan vapaaehtoisesti järjestettyjä.

 

Kunnanhallitus on 23.9.2024 § 185 vahvistanut talousarviokehyksen (toimialan ulkoinen toimintakate) ympäristölautakunnalle -200.000 euroa.

 

Ympäristölautakunnan jäsenille on jaettu tämän hetkiset, edellisen kokouksen jälkeen päivitetyt tekstiosat talousarviokirjasta 2025 sekä talousarvion tuloslaskelma 2025 esityslistan liitteenä. 

 

 

Asian valmistelija

 tekninen johtaja Jorma Berg, jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201

 kuntatekniikan päällikkö Lari Sistonen, lari.sistonen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4213

 kiinteistöpäällikkö Mika Ilvonen, mika.ilvonen@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4208

 toimistoinsinööri Oskari Mähönen, oskari.mahonen@tohmajarvi.fi,  puh. 040 105 4239

 

 

Esittelijä

 tekninen johtaja Berg Jorma, jorma.berg@tohmajarvi.fi, puh. 040 105 4201

 

Päätösehdotus

 Ympäristölautakunta esittää talousarvioesityksen hyväksyttäväksi kunnanhallitukselle ja -valtuustolle.

 

 

 

 Talousarvioehdotuksesta käytiin laaja keskustelu. Keskustelun tuloksena seuraavat muutosesitykset:

 

 4020 Tekninen toimi

 Martti Haaranen esitti, että yksityistieavustukset nostetaan 100 000 euroon (lisäys tilille avustukset 50 000 euroa).

 

 Marko Manninen kannatti Martti Haarasen esitystä.

 

 Keskustelun jälkeen puheenjohtaja totesi Martti Haarasen tehneen vastaesityksen, että yksityistieavustukset nostetaan 100 000 euroon, joten on suoritettava äänestys.

 

 Äänestysesitys:

 Puheenjohtaja esitti, että äänestys suoritetaan kädennostolla. Ne, jotka kannattavat esittelijän päätösehdotusta, nostavat ensin käden. Sen jälkeen ne, jotka kannattavat Martti Haarasen vastaesitystä, nostavat käden. Ympäristölautakunta hyväksyi yksimielisesti äänestysesityksen.

 

 Äänestyksen tulos:

 Esittelijän päätösehdotus: 0 ääntä.

 Martti Haarasen vastaesitys: 4 ääntä (Martti Haaranen, Marko Manninen, Nina Kabedeva, Sampo Rauma).

 

 4060 Maa- ja metsätilat

 Martti Haaranen esitti, että maa- ja metsätilojen myyntituottoihin lisätään 50 000 euroa (tilille metsän myyntituotot).

 

 Marko Manninen kannatti Martti Haarasen esitystä.

 

 Keskustelun jälkeen puheenjohtaja totesi ympäristölautakunnan kannattavan yksimielisesti kokouksessa tehtyä Martti Haarasen esitystä, että maa- ja metsätilojen myyntituottoihin lisätään 50 000 euroa, joten puheenjohtaja totesi esityksen ympäristölautakunnan päätökseksi.

 

 

Päätös

 Äänestys: Puheenjohtaja totesi äänestyksen tuloksena 0-4 ympäristölautakunnan hyväksyneen Martti Haarasen vastaesityksen. Yksityistieavustukset nostetaan 100 000 euroon.

Ilman äänestystä: Puheenjohtaja totesi ympäristölautakunnan yksimielisesti hyväksyneen Martti Haarasen esityksen ympäristölautakunnan päätökseksi. Metsän myyntituottoihin lisätään 50 000 euroa.

Ympäristölautakunta esittää kokouksessa tehtyjen muutosten jälkeen talousarvioesityksen hyväksyttäväksi kunnanhallitukselle ja -valtuustolle.

 

 ________

 

 

-          merkittiin, että esittelijä Jorma Berg jätti kokouksessa eriävän mielipiteensä vastaesityksestä, jossa yksityistieavustukset nostetaan 100 000 euroon.