Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 21.06.2022/Pykälä 84

Kunnan omistaman Sirkkala ja Lisä-Sirkkala -kiinteistöillä olevien rakennusten purkaminen

Ympäristölautakunta 21.06.2022 § 84  

247/10.03.02.03/2022 [Kunnan omistamien kiinteistöjen purkaminen 2022]  

Tohmajärven kunnan hallintosäännön 23 § kohdan 27 mukaan "kunnanhallitus päättää kunnan omistamien rakennusten myymisestä, purkamisesta tai siirtämisestä tonttijaon tai rakennuskaavan toteuttamista tahi uudisrakentamista varten, taikka milloin ne ovat käyneet kunnalle tarpeettomiksi."

Tohmajärven kunta on saanut lahjoituksena Tohmajärven kunnan Kemien kylässä sijaitsevat Sirkkala (848-406-8-35) ja Lisä-Sirkkala (848-406-8-65) tilat niillä olevine rakennuksineen ja liittymineen osoitteessa Asemantie 31, Tohmajärvi.

Kiinteistöillä ei ole enää voimassa olevia sähkö- eikä vesi- ja viemäriliittymiä.

Asian valmistelija

 tekninen johtaja

Esittelijä

 tekninen johtaja Berg Jorma

Päätösehdotus

 Ympäristölautakunta esittää kunnanhallitukselle, että Sirkkala (848-406-8-35) ja Lisä-Sirkkala (848-406-8-65) -kiinteistöillä olevat rakennukset puretaan osoitteesta Asemantie 31, Tohmajärvi.

Päätös

 Hyväksyttiin.

 ________