RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 20.09.2022/Pykälä 110
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2021
Tarkastuslautakunta 29.03.2022 § 22
Tarkastuslautakunnan tehtävänä on Kuntalain 121 §:n mukaan arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Lautakunta laatii vuosittain valtuustolle arviointikertomuksen.
Asian valmistelija
tilintarkastaja
Esittelijä
tarkastuslautakunnan puheenjohtaja
Päätösehdotus
Tarkastuslautakunta aloittaa arviointikertomuksen 2021 valmistelun ja päättää jatkaa arviointikertomuksen laatimista seuraavassa kokouksessaan.
Päätös
Hyväksyttiin.
________
Tarkastuslautakunta 27.04.2022 § 27
Asian valmistelija
tilintarkastaja
Esittelijä
tarkastuslautakunnan puheenjohtaja
Päätösehdotus
Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen 2021 valmistelua ja päättää jatkaa arviointikertomuksen laatimista seuraavassa kokouksessaan.
Päätös
Hyväksyttiin.
________
Tarkastuslautakunta 11.05.2022 § 34

Tarkastuslautakunta 01.06.2022 § 39
Tarkastuslautakunta laatii arviointikertomuksen kokouksessa valmiiksi.
Asian valmistelija
tilintarkastaja
Esittelijä
tarkastuslautakunnan puheenjohtaja
Päätösehdotus
Tarkastuslautakunta allekirjoittaa vuoden 2021 arviointikertomuksen ja jättää sen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi ja esittää, että kunnanvaltuusto pyytää arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista kunnanhallituksen ja muiden toimielinten selvitykset siten, että ne voidaan käsitellä viimeistään lokakuussa 2022 pidettävässä valtuuston kokouksessa.
Päätös
Hyväksyttiin.
________
Kunnanvaltuusto 20.06.2022 § 46
Esityslistan asia n:o 3
Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Pauli Hakkarainen kertoi tarkastuslautakunnan työskentelystä arviontikertomuksen valmistelussa.
Jukka Ignatius Seitsikko-valtuustoryhmän puheenvuoron ja ilmoitti puheenvuorossaan, että tarkastuslautakunnan yhteistyö on ollut hyvää arviointikertomuksen valmistelussa. Toiminta on mennyt hyvään suuntaan toimialoilla. Arviontikertomuksen tavoitteiden toteutuminen on osittain vaikeasti arvioitavaa. Sosiaali- ja terveystoimi epäonnistui tavoitteissaan ja tähän toivotaan ryhtiliikettä.
Merkitään, että kunnanvaltuusto kävi asiasta laajaa ja vilkasta keskustelua ja seuraavat valtuutetut käyttivät puheenvuoron asiassa: Ritva Simonen, Hannu Hämäläinen, Teuvo Karjalainen, Vuokko Väistö, Vesa Väistö, Pauli Hakkarainen, Helena Pakarinen, Reima Ehrukainen, Matti Ikonen sekä vanhusneuvoston edustaja Marja Sormunen.
Päätös
Kunnanvaltuusto käsitteli arviointikertomusta kokouksessa ja pyytää arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista kunnanhallituksen ja muiden toimielinten selvityksen, siten että asia käsitellään viimeistään lokakuussa 2022 pidettävässä kunnanvaltuuston kokouksessa.
________
Ympäristölautakunta 20.09.2022 § 110
24/02.06.01.03/2022 [Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2021]
Ympäristölautakunnan osalta arviointikertomukseen on perehdytty ja arvioitu tarvittavia toimenpiteitä arviointikertomuksen palautteen perusteella. Tavoitteiden toteuman kannalta esille nousee kaksi kohtaa. Toimintakatteessa oli vajaan kolmen prosentin ylitys (37.972 €). Ylitys johtuu ruokapalveluiden osalta kuljetuspalveluiden ja ICT-palveluiden reilulla ylityksellä talousarvioon verrattuna. Toinen seikka, johon tarkastuslautakunta on kiinnittänyt huomiota, on asuntojen käyttöasteen mittaaminen. Tavoitteena on ollut kunnanhallituksen määrittämä taso. Tähän tavoitteeseen ei ole päästy asuntojen määrän sopeuttamistavoitteista huolimatta. Tavoitteen arvioinnin kannalta ongelma on se, että mittarista puuttuu numeraalinen tieto. Kokonaisuutta arvioitaessa voidaan todeta, että ympäristölautakunnan kannalta arviointikertomus on ollut positiivistä luettavaa.
Ympäristölautakunnan jäsenille on jaettu arviointikertomus 2021 esityslistan oheisemateriaalina.
Asian valmistelija
tekninen johtaja
Esittelijä
tekninen johtaja Berg Jorma
Päätösehdotus
Ympäristölautakunta päättää: Toimintakatteeseen vaikuttavat seikat ennakoidaan taloussuunnittelussa mahdollisimman tarkkaan. Asuntojen käyttöaste ilmoitetaan tilinpäätösteksteissä numeraalisesti ja verrataan kunnanhallituksen asettamaan tavoitteeseen.