Dynasty tietopalvelu Haku RSS Tohmajärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/tohmajarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 20.09.2022/Pykälä 112

Katu- ja tiealueiden puhtaanapito 2022 - 2024 - urakoitsijoiden valinta

Ympäristölautakunta 23.08.2022 § 100 

Kaavateiden, yleisten alueiden ja kiinteistöjen talvikunnossapitosopimukset päättyivät keväällä 2022.

Sopimuksien kilpailutus uudelle sopimuskaudelle 2022-2024 on tarpeellista käynnistää syksyn 2022 aikana.

 Hankintailmoitus julkaistaan julkisten hankintojen Hilma-palvelussa.

 Sopimuskausi on 1.11.2022 - 30.4.2024. Lisäksi sopimuskauden aikana mahdollisuus sopimuksen

 jatkamiseen (optiomahdollisuus) yhdellä (1) vuodella. Optiovuoden käyttöönotto vaatii molempien

 osapuolten suostumuksen.

 Tarjoushinta sidotaan maanrakennuskustannusindeksiin katujen ylläpidosta (2015=100). Hinnat tarkastetaan vuosittain (optiovuosi mukaan lukien) syyskuun indeksin mukaan. Syyskuussa 2022 indeksitarkastusta ei tehdä.

Valituksi voi tulla useampi tarjoaja. Tilaaja pidättää oikeuden toiminnallisten talvikunnossapitoalueiden muodostamiseen. Osatarjoukset hyväksytään, ehdolliset tarjoukset hylätään.

Tilaaja määrittää koneen sopivuuden sille määrättävään alueeseen. Tilaaja pidättää oikeuden käyttää GPS seurantaa työtuntien varmistamiseksi.

Asian valmistelija

 kuntatekniikan päällikkö

Esittelijä

 tekninen johtaja Berg Jorma

Päätösehdotus

   Ympäristölautakunta päättää käynnistää talvikunnossapidon kilpailutuksen sopimuskaudelle 1.11.2022 - 30.4.2024 (+ 1 v optiomahdollisuus).

Päätös

 Hyväksyttiin.

 ________

Ympäristölautakunta 20.09.2022 § 112  

288/02.08.00/2022 [Katu- ja tiealueiden puhtaanapito]  

Tohmajärven kunnan tekninen toimisto on pyytänyt tarjouksia kaavateiden, yleisten alueiden ja kiinteistöjen talvikunnossapidosta Hilma-palvelun kautta. Hankintailmoitus on julkaistu 26.8.2022.

Tarjousten viimeinen jättöpäivä oli 9.9.2022 klo 12.00.

Määräaikaan mennessä tarjoukset teiden ja kiinteistöjen talvikunnossapitoon

käytettävästä kalustosta kuljettajineen saatiin viideltä eri tarjoajalta: 

  • Urakointi K. Koljonen
  • Puhtaanapito Pesonen Oy
  • Jätehuolto J. Varonen Ay
  • MaKoSa Oy
  • Juha-Matti Haaranen

Tarjousten avauspöytäkirja sekä tarjousten vertailutaulukko, jossa hyväksyttäväksi esitettävät tarjoukset eri kunnossapitoalueille on esityslistan liitteenä.

Urakoitsijan valinnassa on huomioitu hinnan lisäksi toiminnallisten talvikunnossapitoalueiden muodostuminen.

Asian valmistelija

 tekninen johtaja, kuntatekniikan päällikkö

Esittelijä

 tekninen johtaja Berg Jorma

Päätösehdotus

 Ympäristölautakunta hyväksyy auraustarjoukset eri kunnossapitoalueille liitteenä olevan vertailutaulukon mukaisesti. 

Päätös

 Hyväksyttiin. Pöytäkirjan liite nro 9.

 ________

- merkittiin, että Mikko Löppönen poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen.