RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/vatejulk/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Turvallisuuden ja varautumisen lautakunta
Esityslista 11.06.2026/Asianro 33
Pelastuslaitos ja turvallisuuspalvelut toimialueen vuoden 2027 talousarviovalmisteluun nostettavat painopisteet
4142/02.00.00/2026
Turvallisuuden ja varautumisen lautakunta 11.06.2026
Lisätiedot Pelastusjohtaja Markus Viitaniemi
puh. 013 330 9161
Päätösehdotus
Pelastusjohtaja Viitaniemi Markus:
Turvallisuuden ja varautumisen lautakunta esittää aluehallitukselle seuraavat painopisteet vuoden 2027 talousarviovalmisteluun:
- Talousarviossa huomioidaan kuluvan vuoden raamiin lisättynä vuodelle 2027 suunniteltujen lisärahoitusneuvottelujen ehtojen mukaiset panostukset ja kehittämistoimenpiteet onnettomuuksien ehkäisyn (palotarkastustoiminnan) ja väestönsuojelun sekä pelastustoiminnan resursointiin.
- Pienten pelastusasemien sivutoimisen pelastushenkilöstön osaamista ja toimintaa kehitetään siihen varattujen määrärahojen puitteissa.
- Muita pelastustoimen ja ensihoidon palvelutasopäätöksien vuoden 2027 kehittämistoimenpiteitä toteutusta siirretään vuodella eteenpäin.
- Pelastustoimen ja ensihoitopalvelun tuotantoon osoitetaan riittävä rahoitus palvelutasopäätöksien edellyttämän valmiuden ylläpitämiseen ja kansalaisten tarvitseman kiireellisen avunsaannin turvaamiseen.
Päätös
Valtiovarainministeriö on julkaisut 30.4.2026 viimeisimmän arvion vuoden 2027 rahoituksesta ja painelaskelmat vuosille 2028–2030. Hyvinvointialueen vuoden 2027 rahoitus kasvaa vain 12,1 milj. euroa (1,4 %) kuluvan vuoden tasoon nähden. Valtiovarainministeriön ennusteen mukainen kustannusten kasvu vuodelle 2027 on 2,63 prosenttia.
Hallintosäännössä on usean toimielimen kohdalla tehtäviä talousarvion valmisteluun liittyen. Toimielimille on aikataulutettu mahdollisuus antaa evästykset talousarvion valmisteluun touko-kesäkuun aikana. Aluehallitus käsittelee evästykset elokuussa.
Pelastuslaitos ja turvallisuuspalvelut toimialueen talousarvion valmisteluun nostettavat painopisteet vuodelle 2027:
Pelastustoimen ja ensihoitopalvelun palvelutasopäätökset sekä kehittämissuunnitelmat vuosille 2026-2029 on hyväksytty aluevaltuustossa viime vuoden joulukuussa. Palvelutasopäätökset ovat toimintaa sitovia asiakirjoja. Vastaavasti kehittämissuunnitelmasta tai sen aikataulutuksesta voidaan poiketa perustellusta syystä. Mikäli palvelutuotannon tasoa joudutaan laskemaan alle päätetyn vähimmäistason, on palvelutasopäätökset avattava päivittämistä varten.
Hyvinvointialue sai viime syksynä valtion lisärahoitusta lakisääteisten palvelujen järjestämiseen. Päätöksen mukaan hyvinvointialueen on varmistettava, että pelastustoimen palvelut toteutuvat riittävällä tasolla kaikissa palvelukokonaisuuksissa, erityisesti onnettomuuksien ehkäisyn ja väestönsuojeluun varautumisen osalta. Saatu lisärahoitus on hallinnollisesti jaettu käytettäväksi vuosille 2026 ja 2027.
Hyvinvointialueen taloustilanteen ollessa erittäin haasteellinen ylläpidetään vuonna 2027 palvelutasopäätösten mukaista operatiivista perusvalmiutta, joilla turvataan kansalaisten tarvitsemien kiireellisten palvelujen saatavuus.
Kuluvan vuoden aikana on tehty palvelutasopäätöksien ja lisärahoitusehtojen mukaisia kehittämistoimenpiteitä, jotka sisältyvät vuoden 2026 talousraamiin. Pelastustoimen ja ensihoitopalveluiden turvaamiseksi palvelutasopäätöksien mukaisesti on välttämätöntä, että vuoden 2026 aikana tehtyjen kehittämistoimenpiteiden rahoitus siirtyy myös tulevan talousarvion raamiin ja siihen lisätään valtion lisärahoituksessa vuodelle 2027 suunniteltujen toimenpiteiden rahoittaminen.
Muita palvelutasopäätösten mukaisia kehittämistoimenpiteitä siirretään vuodella eteenpäin.
Painopisteeksi esitetään lisärahoitusneuvottelujen ehtojen mukaiset panostukset onnettomuuksien ehkäisyn (palotarkastustoiminnan) ja väestönsuojelun sekä pelastustoiminnan resursointiin. Talousarviossa huomioidaan myös pienten pelastusasemien sivutoimisen pelastushenkilöstön osaamisen ja toiminnan kehittäminen siihen varattujen määrärahojen puitteissa.