RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 18.12.2024/Pykälä 62
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Taksa kaavan laatimisesta tai muuttamisesta sekä tonttijaon muuttamisesta perittävistä kustannuksista 1.1.2025-
200/02.05.00.00/2024
Kauprltk 18.12.2024 § 62
Selostus Voimassa oleva taksa on hyväksytty kaupunkirakennelautakunnassa 5.11.2019.
Taksalla määritellään kaavoista ja tonttijaosta perittävät kustannukset silloin kuin ne ovat pääasiassa yksityisen edun vaatimia ja kun toimenpide on tehty maanomistajan tai -haltijan aloitteesta.
Taksa on tarpeen päivittää yleisen kustannusnousun, toimintatapojen muutoksen ja lainsäädännön muuttumisen takia.
Kaupunki ei itse enää laadi kaava-asiakirjoja vaan käyttää niiden laatimisen kaavakonsultteja. Yleistymässä on tapa, että kunta voi antaa maanomistajalle kaavaehdotuksen laatimisen tämän omistamalle alueelle. Tästä tullee hallituksen esitys alueidenkäyttölain tarkistukseen keväällä 2025.
Tonttijaot laatii Joensuun kaupungin toimitusinsinööri ja ne hyväksyy Joensuun kaupungingeodeetti.
Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) alueiden käytön suunnittelua koskeva osio muuttuu 1.1.2025 Alueidenkäyttölaiksi (AKL).
Vaikutusarviointi Ei
Valmistelija Yhdyskuntainsinööri, kaavoittaja
Lisätietoja Yhdyskuntainsinööri Janne Kopela, 044 755 9333, janne.korpala@outokummunkaupunki.fi ja
kaavoittaja Jukka Ropponen, 050 438 5680, jukka.ropponen@outokummunkaupunki.fi
Esittelijä Kaupunkirakennejohtaja
Päätösehdotus Kaupunkirakennelautakunta päättää hyväksyä Taksa kaavan laatimisesta tai muuttamisesta sekä tonttijaon muuttamisesta perittävistä kustannuksista 1.1.2025 alkaen liitteen mukaisesti. Päätöstä tulee noudattaa mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta, ennen päätöksen lainvoimaisuutta.
Päätös Kaupunkirakennejohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
______________________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |