Dynasty tietopalvelu Haku RSS Outokummun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 15.09.2025/Pykälä 35


 

Tarkastuslautakunnan kokouskäytännöt 2025-2029

87/00.00.01.01/2025

 

Tarkltk 15.09.2025 § 35   

  

 

Selostus Outokummun kaupungin hallintosäännön 114 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

 

 Hallintosäännön 115 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä siinä käsiteltävät asiat. Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä. Kokouskutsu lähetetään, mikäli mahdollista vähintään 4 päivää ennen kokousta.

 

 Hallintosäännön 116 §:n mukaan kokouskutsu, esityslista, liitteet ja oheismateriaali voidaan lähettää sähköisesti. Tällöin kaupunginhallitus tai sen nimeämä viranhaltija vastaa siitä, että tähän tarvittavat tekniset laitteet, järjestelmät ja tietoliikenneyhteydet ovat käytettävissä.  

 

 Hallintosäännön 117 §:n mukaan esityslista julkaistaan kaupungin verk­ko­si­vuil­la. Ennen julkaisemista esityslistalta poistetaan salassa pidettävät tie­dot sekä henkilötiedot, joihin ei liity tiedottamisintressiä. Verkossa jul­kais­ta­val­ta esityslistalta voidaan poistaa yksittäisiä kokousasioita, joihin ei lii­ty erityistä tiedottamisintressiä tai mikäli erityisestä syystä asian val­mis­te­lua ei julkisteta ennen päätöksentekoa. Esityslistan liitteitä julkaistaan ver­kos­sa harkinnan mukaan ottaen huomioon kaupungin asukkaiden tie­don­saan­ti-int­res­sit.

 

 Hallintosäännön 136 §:n mukaan kaupunginhallituksen ja lautakunnan pöy­­kir­ja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai va­li­tus­osoi­tuk­si­neen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä kaupungin verkkosivuilla si­ten kuin kuntalain 140 §:ssä tarkemmin säädetään.

 

 Hallintosäännön 135 §:n mukaan pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päät­­mäl­lä tavalla.

 

Valmistelija Toimistosihteeri

 

Lisätietoja Toimistosihteeri Tarja Hakkarainen, 044 755 9367, tarja.hakkarainen@outokummunkaupunki.fi

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta päättää, että

1. Tarkastuslautakunnan kokouskutsu toimitetaan lautakunnan jäsenille vähintään neljä päivää ennen kokousta. Kokouskutsusta ja esityslistasta toimitetaan lautakunnan jäsenille tieto sähköpostitse ja tekstiviestitse.

2. Pääsääntöinen kokouspäivä on kuukauden 3. keskiviikko ja kokoukset alkavat klo 17:00. Kokoukset pidetään pääsääntöisesti kaupungintalolla.

3. Pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla tehtävään valittua lautakunnan jäsentä. Pöytäkirja allekirjoitetaan ja tarkastetaan sähköisesti. Jos pöytäkirjantarkastaja ei hyväksy pöytäkirjaa, se tarkastetaan seuraavassa kokouksessa.

4. Tarkastettu pöytäkirja julkaistaan kaupungin verkkosivuilla www.outokummunkaupunki.fi kokousta seuraavana maanantaina, jollei salassa pitoa koskevista määräyksistä muuta johdu. Jos tämä päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto, siirtyy nähtävilläolopäivä ensimmäiseksi arkipäiväksi sen jälkeen.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 ______________________