Dynasty tietopalvelu Haku RSS Outokummun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkipalvelujen lautakunta
Pöytäkirja 09.09.2025/Pykälä 17


2 Outokummun vanha sairaala RHS Saatsi 2023

 

Kaupunkipalvelujen residenssin ja harrastetilojen tilajärjestelyt

131/10.00.02.00/2024

 

Kpalvltk 09.09.2025 § 17   

  

 

Selostus Kulttuurin ja matkailun tulosalueella toimiva Vanhan Kaivoksen residenssi sijaitsee Vanhan kaivoksen alueella nk. insinöörikonttorissa Kaivosmiehenpolku 3:ssa. Rakennus soveltuu nykykunnossaan heikosti residenssitoiminnan ympärivuotiseen järjestämiseen. Elämänlaadun tulosalueella toimiva Hovilankatu 16 toimii harrastetiloina kahdelle yhdistykselle. Rakennus soveltuu nykykunnossaan tyydyttävästi käyttötarkoitukseensa.

 

Sairaalankatu 8:ssa sijaitsevan, käytöstä poistetun terveyskeskuksen vuonna 1939 valmistunut vanhin osa, jatkossa Vanha sairaala, on vuonna 2023 valmistuneen rakennushistoriallisen selvityksen johtopäätösten mukaan ".harvinainen ja ainutlaatuinen". Outokummussa on sekä purettu että säilytetty rakennushistoriallisesti arvokkaita rakennuksia, mutta edelleen Outokummussa on keskimääräistä enemmän kulttuurihistoriallisesti arvokkaita ja siten suojeltuja rakennuksia. Rakennusten kulttuurihistorialliset arvot ovat kohtuullisen objektiivisesti todennettavissa, mutta niiden merkitys yksilölle on subjektiivinen kokemus ja merkitys ympäröivälle yhteisölle moniulotteinen asia.

 

Vanhan Kaivoksen residenssin ja Hovilankadun harrastilojen siirtämistä Vanhaan sairaalaan puoltaa rakennuksen parempi kunto verrattuna nykyisiin tiloihin. Jonkin verran nykyistä suuremmat tilat mahdollistaisivat myös harrastetilojen tarjoamisen muutamalle uudelle yhdistykselle.

 

Vanhaa sairaalaa vastaan puhuvat vaadittavat muutoskustannukset sekä nykyistä korkeammat ylläpitokustannukset. Rakennuksessa on myös todettu rakennusaikakautensa ratkaisuista johtuvia ongelmia, joiden vaikutuksia on pyritty eliminoimaan teknisillä ratkaisuilla. Lisäksi seuraavan viiden vuoden aikana on kasvatus- ja koulutuspalveluiden käytöstä mahdollisesti vapautumassa muutamia kiinteistöjä, joista yksi on Vanhan Kaivoksen alueella.

 

 

Vaikutusarviointi Ei

 

Valmistelija Kaupunkipalvelujen johtaja

 

Lisätietoja Kaupunkipalvelujen johtaja Jukka Orenius, 0447559240, jukka.orenius@outokummunkaupunki.fi

 

Esittelijä Kaupunkipalvelujen johtaja

 

Päätösehdotus Kaupunkipalvelujen lautakunta toteaa, että kaupunkipalveluilla ei ole käyttöä Vanhalle sairaalalle palvelutuotannossaan.

 

Päätös Kaupunkipalvelujen johtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 ______________________