Dynasty tietopalvelu Haku RSS Outokummun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.01.2023/Pykälä 14


 

Viranhaltijapäätökset

 

Khall 23.01.2023 § 14  

    

 Viranhaltijapäätökset:

 

 

 

Vs. hallinto- ja talousjohtaja

13.1.2023 §:t 1-3; Kuntatodistuksen liikkeeseenlasku, työllisyyspäällikön sijaisen valinta

 

Työllisyyspäällikkö

10.1.2023 § 1; Työllistämisen kuntalisän myöntäminen

 

 Viranhaltijapäätökset ovat oheismateriaalina sähköisessä kokouksessa.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus merkitsee em. viranhaltijapäätökset tiedokseen ja päättää, ettei päätöksiä oteta kuntalain 92 §:n nojalla kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkitään, että Markku Tanskanen ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 17:45-17:48. Esteellisyyden syy: osallisuusjääviys, käsiteltävänä on viranhaltijapäätös Markku Tanskasen valinnasta työllisyyspäällikön sijaiseksi.