Dynasty tietopalvelu Haku RSS Outokummun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Outokumpu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 23.01.2023/Pykälä 15


 

Hyvinvointi-osuuskunta välimuotoisen asumisen toimijana -hanke

63/02.05.02/2022

 

Khall 07.03.2022 § 49  

 

 

Selostus Ikääntyneen väestön osuus lisääntyy niin valtakunnallisesti kuin Outokummussa. Tilastokeskuksen ennusteen mukaan Suomessa on vuonna 2030 lähes 1,5 miljoonaa yli 65-vuotiasta. Outokummussa osuus on jo vuonna 2025 lähes 35%, joka lisää painetta nykyisiin asumisen muotoihin ja palveluiden järjestämistapoihin. Vuodesta 2019 lähtien Outokummussa on valmisteltu vapaaehtoistyönä Mikael Leimanin ideoiman hyvinvointiosuuskunnan perustamista. Osuuskunta järjestäisi uudella tavalla kaupunkilaisten asumista sekä elämisessä tarvittavien palveluiden järjestämistä. Ihmisten kotona asumista tuettaisiin nykyisiä sektoroituneita palveluita kokonaisvaltaisemmilla ja tuloksellisemmilla palveluilla. Kaupunkilaisten yhteisvastuu ja keskinäinen huolenpito nostettaisiin hyvinvointiosuuskunnan avulla yksityisten, julkisen ja kolmannen sektorin tuottamien palveluiden rinnalle.

 

Hyvinvointiosuuskunnan käynnistämisen valmisteluun esitetään hanketta, johon haettaisiin Ympäristöministeriöstä ikäohjelmasta erityisavustusta kuntien ikääntyneiden asumisen kehittämiseen. 11 kuukauden hankkeen kokonaisbudjetti olisi 98 520 € johon avustusta haetaan 59 000 €. Hankkeen aikana osuuskunnan toiminta valmisteltaisiin osuuskunnan perustavaan kokoukseen saakka.

 

Vaikutusarviointi Liitteenä

 

Valmistelija Hyvinvointijohtaja

 

Lisätietoja Hyvinvointijohtaja Jukka Orenius, 0447559240, jukka.orenius@outokummunkaupunki.fi

 

Esittelijä Vs. kaupunginjohtaja   

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hakea Ympäristöministeriöltä erityisavustusta 59 t€ yhteensä 98,5 t€:n hankkeeseen. Hankkeen toteuttamisen ehtona on saatu avustus.

 

Päätös Vs. kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 ______________________

 

 

Khall 23.05.2022 § 114  

 

 

Selostus Ympäristöministeriö on 8.4.2022 (VN/721/2022) tehnyt myönteisen päätöksen Hyvinvointi osuuskunta-välimuotoisen asumisen toimijana -hankkeeseen. Avustus on 59 000 euroa ja hankeen kesto on enintään 30.4.2023 asti. Hankkeen kustannusarvio on 98 520 euroa, joten omavastuuosuus on 39 520 euroa.

 

Vaikutusarviointi -

 

Valmistelija Hallinto- ja talousjohtaja

 

Lisätietoja Hallinto- ja talousjohtaja Päivi Lintumäki, 050 382 7769, paivi.lintumaki@outokummunkaupunki.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että hankkeen omarahoitusosuus 39 520 euroa maksetaan tililtä 2325, lahjoitusrahastojen pääomat.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 ______________________

 

 

Khall 23.01.2023 § 15   

  

 

Selostus Ympäristöministeriö on ilmoittanut, että ikäohjelmasta rahoitusta saaneet saavat tarvittaessa jatkoaikaa hankkeiden toteutukselle 30.6.2023 saakka. Hyvinvointi osuuskunta-välimuotoisen asumisen toimijana -hankkeen rahoitus riittää kahden kuukauden jatkoajalle, joka mahdollistaisi hankkeessa valmistellun osuuskunnan ja toimintapojen kehittämisen vieläkin pidemmälle. Hankkeeseen budjetoiduille ostopalveluille ei ole ollut niin suurta tarvetta, kuin hankesuunnitelmaan oli kirjattu, joka mahdollistaa jatkoajan rahoituksen.

 

Vaikutusarviointi Ei tarvetta

 

Valmistelija Hyvinvointijohtaja

 

Lisätietoja Projektipäällikkö Lahja-Elina Vatanen, lahja-elina.vatanen@outokummunkaupunki.fi, 0503001920

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy kahden kuukauden jatkoajan 30.6.2023 saakka Hyvinvointiosuuskunta välimuotoisen asumisen toimijana -hankkeen toteutukselle.

 

Päätös Kaupunginjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 ______________________