Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/PKMKL/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/PKMKL/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 29.08.2022/Pykälä 146



 

Viranhaltijapäätökset ja lausunnot

 

Maakuntahallitus 29.08.2022     

    

 

 

 Maakuntahallituksen tietoon saatetaan seuraavat viranhaltijoiden päätökset.

 

 1.7.2022 voimaan astuneen hallintosäännön 129 §:n mukaisesti viranhaltijapäätökset saatetaan jatkossa maakuntahallituksen tietoon julkaisemalla ne yleisessä tietoverkossa. Tämä pätee myös lausuntoihin, jotka annetaan maakuntaliitossa lähtökohtaisesti viranhaltijapäätöksinä, pois lukien sellaiset lausunnot, joita ei niiden luonteen (esim. yhteiset kannanotot) tai asianhallintajärjestelmän teknisten polkuriippuvuuksien tähden ole mielekästä antaa viranhaltijapäätöksinä. Jatkossa tältä asialta löytyy listaus tällaisista lausunnoista.

 

 Lisäksi tältä asialta löytyy jatkossakin listaus Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnoiman EURA2014-järjestelmän piirissä tehdyistä EAKR-päätöksistä, joiden täysimääräinen julkaisu ei kyseisen järjestelmän teknisistä reunaehdoista johtuen ole mahdollista.

 

 

Henkilöstöpäätökset

Maakuntajohtaja, 11.6.-30.6.2022 (tätä uudemmat julkaistu yleisessä tietoverkossa)

 

 

 

 

 

 

9

Yliopistoharjoittelija / --------------- / Alueidenkäyttö -yksikkö / Circwaste - Kohti kiertotaloutta -hanke

10

Palkallinen opintovapaa / --------------

11

Yliopistoharjoittelija / ------------- / Alueidenkäyttö -yksikkö

 

 

Lausunnot

Maakuntajohtaja, 11.6.- 1.7.2022 (tätä uudemmat julkaistu pääsääntöisesti yleisessä tietoverkossa)

 

Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi ilmastolain muuttamisesta / Ympäristöministeriö

 

Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi YVA-lain ja SOVA-lain sekä eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta ja luonnoksesta esitykseksi SOVA-asetuksen 1 §:n muuttamisesta

 

Lausunto luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi vuosina 2021-2028 annetun VN-asetuksen muuttamisesta

 

Lausunto Itäisen Suomen elinvoimaa vahvistavien toimenpiteiden selvittäminen / Työ- ja elinkeinoministeriö

 

Lausunto sähköverkon kehittämissuunnitelmasta / PKS Sähkönsiirto Oy (2071638-0)

 

Lausunto Latolankatu 23 asemakaavan muutoksesta - luonnosvaihe / Joensuun kaupunki

 

Lausunto Petrankatu 2 asemakaavaehdotuksesta / Joensuun kaupunki

 

Lausunto maantien 486 jalankulku- ja pyöräilyväylä välillä mt4880 - mt487, tiesuunnitelma Kitee

 

Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden uudelleen järjestämistä koskevaksi lainsäädännöksi / Työ- ja elinkeinoministeriö

 

(annettu 8.8.2022) Lausunto oikeudenmukaisen siirtymän rahaston (JTF) ohjelmaehdotukseen ja alueellisiin siirtymäsuunnitelmiin liitettäviksi Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027 - EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelmaan sekä niitä koskeva ympäristöselostus

 

(annettu 17.8.2022) Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi yhteisen maatalouspolitiikan strategiasuunnitelman hallinnoinnista ja maaseudun kehittämisen tukemisesta rahoituskaudella 2023-2027 sekä eräiksi niihin liittyviksi laeiksi

 

 

Rahoituspäätökset Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) osittain rahoittamista projekteista (ohjelmakausi 2014 - 2020)

Maakuntajohtaja, 14.5.2022 - 22.8.2022

 

A78729, Endofyyttisienien käyttömahdollisuudet hiilensidonnassa / Luonnonvarakeskus ja Suomen metsäkeskus

A78730, Co-Fast - mikro- ja pk-yritysten liiketoiminnan kehittämisympäristö / Karelia ammattikorkeakoulu

 

 

 

 

Maksatuspäätökset Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) osittain rahoittamista projekteista (ohjelmakausi 2014 - 2020)

Hallinto- ja talousjohtaja, 10.6.2022 - 11.8.2022

-

-

A76653 BlackGreen - Pohjois-Karjalan Biohiiliohjelma

A71013 Rakennerahasto-ohjelman 2014-2020 tekninen tuki - EAKR Pohjois-Savo

-

A71013 Rakennerahasto-ohjelman 2014-2020 tekninen tuki - EAKR Pohjois-Savo

-

A76654 Logopedian simulaatiotila vaihe I (LogoLab)

-

A76140 Joensuu Photonics Center - JPC

-

A75109 Parasta Rääkkylää - Uudistuvaa elinvoimaa Keski-Karjalaan

-

A75622 Kansainvälisen yhteistyön, liiketoiminnan ja investointien kehittäminen kaivosteollisuuden globaaleissa arvoketjuissa - GloMine

-

A76550 Pohjois-Karjalan ja Japanin Naganon metsäbiotalousyhteistyön kehittäminen 2020-2022

-

A78699 Työntekijöitä ja matkailijoita Pohjois-Karjalaan 2022-2023

-

A75670 Ampumaurheilukeskuksen perusinfra

-

A76153 Älykäs automaatio MAP-tuotantosolun demonstraatioympäristön - investointi

-

A76834 Pielisen matkailualueen kehittämishanke 2022

-

A76403 Tulevaisuuden työ - investointi

-

A76653 BlackGreen - Pohjois-Karjalan Biohiiliohjelma

 

Rahoituspäätökset Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen (AKKE) -määrärahasta

Maakuntajohtaja, 10.6. - 30.6.2022 (tätä uudemmat julkaistu yleisessä tietoverkossa)

11

AKKE-muutospäätös: Pohjois-Karjalan virkistysreitit

kansainväliseksi menestysvaltiksi / Pohjois-Karjalan

maakuntaliitto / Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman

tukeminen (AKKE) -määräraha

 

 

Rahoituspäätökset Pohjois-Karjalan tulevaisuusrahastosta

Maakuntajohtaja, 11.6.-30.6.2022 (tätä uudemmat julkaistu yleisessä tietoverkossa)

32

Omarahoitusosuuden varaaminen Digiosallisuus Pohjois-

Karjalassa -hankkeelle Pohjois-Karjalan tulevaisuusrahastosta

33

Rahoituspäätös, AV-tuotantotuki, Vinski ja näkymättömyyspulveri 2 - Hömpstadin salaisuus 1.9.2022 - 31.7.2023 / Snapper Films Oy (0853724-0) / Pohjois-Karjalan tulevaisuusrahasto

34

Rahoitus- ja ennakkomaksupäätös. AV-tuotantotuki, Kuka

murhasi minut, vuosi 2022 / Misetrone (2733041-3) / Pohjois-

Karjalan tulevaisuusrahasto

35

Rahoituspäätös AV-tuotanto, Koli- musiikkivideotuotanto 2022,

13.6-20.6.2022/ Jussi Makkonen Oy (2520279-2) / Pohjois-

Karjalan tulevaisuusrahasto

36

Peruutettu. Asia ratkaistu päätöksen Pohjois-Karjalan tulevaisuusrahaston rahoituspäätös § 44/2022 yhteydessä.

37

Rahoituspäätös. Juuan musiikkijuhlat 2022/13.6.2022 -

15.9.2022/ Juuan musiikkijuhlien kannatusyhdistys Ry

(2932674-1) / Pohjois-Karjalan tulevaisuusrahasto

38

Rahoituspäätös. Kolin pysäköintiratkaisu kesällä

2022 /27.6.2022-30.8.2022/ Kolin Matkailu Oy (2926076-2) /

Pohjois-Karjalan tulevaisuusrahasto

39

AV-tuotantotuen rahoitus- ja ennakkomaksatuspäätös. (Pilotti)

No More Hockey 1.7.2022 - 30.6.2023 / Snapper Films Oy

(0853724-0) / Pohjois-Karjalan tulevaisuusrahasto

40

Peruutettu. Asia ratkaistaan maakuntahallituksen 29.8.2022 kokouksen yhteydessä.

41

Rahoituspäätös, AV-tuotanto. Mie Ite- dokumentti 15.6.2022 -

1.3.2023 / Kinocompany Oy (2047544-1) / Pohjois-Karjalan

tulevaisuusrahasto

42

Rahoituspäätös. Pohjois-Karjalan virkistysreitit

kansainväliseksi menestysvaltiksi-hanke 1.5.2022 - 30.6.2023 /

Pohjois-Karjalan maakuntaliitto (0927140-5) / Pohjois-Karjalan

tulevaisuusrahasto

43

Rahoitushakemus / Visit Karelia Oy (0932125-7)/ Pohjois-

Karjalan virkistysreitit kansainväliseksi menestysvaltiksi

1.5.2022 - 30.6.2022 / Pohjois-Karjalan tulevaisuusrahasto

 

 

 

Maksatuspäätökset Pohjois-Karjalan tulevaisuusrahastosta

Hallinto- ja talousjohtaja, 11.6.-30.6.2022 (tätä uudemmat julkaistu yleisessä tietoverkossa)

46

Maksatuspäätös Popkatu - Koko perheen kaupunkifestivaali /

Popkatu-yhdistys Ry (1957306-0) / Pohjois-Karjalan

tulevaisuusrahasto

47

Maksatuspäätös. Elinikäisen oppimisen keskus 1.11.2021 -

31.12.2021/ Joensuun seudun erilaiset oppijat ry (2105444-6)/

Pohjois-Karjalan tulevaisuusrahasto

48

Maksatuspäätös. Elinikäisen oppimisen keskus 1.1.2022 -

31.1.2022/ Joensuun seudun erilaiset oppijat ry (2105444-6)/

Pohjois-Karjalan tulevaisuusrahasto

49

Maksatuspäätös (ennakko 50 %). Maailmanmestaruuskisat

Kontiolahdelle 2027- hanke 1.4.2022 - 30.9.2022/

Kontiolahden Urheilijat Ry (0802960-9)/ Pohjois-Karjalan

tulevaisuusrahasto

50

Maksatuspäätös. Kunta-HYTE 2.0 hyvinvoinnin ja terveyden

edistämisen kehittämishanke 1.1.2022 - 31.3.2022/ Pohjois-

Karjalan kansanterveys ry (0573951-7)/Pohjois-Karjalan

tulevaisuusrahasto

 

 

 

 Ehdotus  (MKJ) Maakuntahallitus merkitsee päätökset tietoon saatetuksi eikä ota niitä kuntalain 92 §:n nojalla käsiteltäväkseen.

 

 Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouksessa läsnä asian käsittelyn ja päätöksenteon aikana olivat aluekehityspäällikkö Eira Varis, aluesuunnittelupäällikkö Pasi Pitkänen ja yhteyspäällikkö Jarno Turunen.