RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.04.2024/Pykälä 98
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kiinteistönhoidon kilpailutus
Kunnanhallitus 29.04.2024 § 98
6/01.01.01.01/2024
Kunnanhallitus päätti 4.12.2023 § 189 käynnistää tuotannollisilla ja taloudellisilla perusteilla työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetun lain (449/2007) mukaiset, koko kunnan henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut talouden tasapainottamiseen tarvittavien toimenpiteiden toteuttamiseksi.
Valtuusto käsitteli vuoden 2024 talousarviota ja vuosien 2025-2026 taloussuunnitelmaa kokouksessaan 19.12.2023 ja päätti, että kunnanhallitus velvoitetaan valmistelemaan 31.3.2024 mennessä valtuustolle esitys vuoden 2024 talousarvion ja vuosien 2024-2026 taloussuunnitelman tarkistamisesta. Esityksen tulee sisältää toimenpiteet, joilla pienennetään merkittävästi vuoden 2024 talousarvioon sisältyvää 2,0 miljoonan euron suuruista alijäämää ja aikaansaadaan ensisijaisesti pysyviä taloutta korjaavia muutoksia.
Esitettävillä muutoksilla haluttiin tavoitella ensisijaisesti pysyviä säästöjä ja tarvittaessa niitä tukevia kertaluonteisia säästöjä.
Polvijärven kunta käynnisti yhteistoimintaneuvottelut 9.1.2024 ja ne ovat päättyneet 16.4.2024.
Teknisen toimen osalta yhteistoimintaneuvotteluissa on neuvoteltu kiinteistönhoidon kilpailutuksesta. Mikäli kiinteistönhoito päätetään kilpailuttaa ja ulkoistaa saatujen tarjousten perustella, vähenee kunnan kiinteistönhoitajien työmäärä 5 henkilötyövuoden verran. Kilpailutus toteutettaisiin yhteistyössä Pohjois-Karjalan hankintatoimen kanssa.
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää käynnistää kiinteistöhuollon kilpailutuksen ja
valtuuttaa teknisen toimen laatimaan tarjouspyynnön sekä hoitamaan kilpailutuksen yhteistyössä Pohjois-Karjalan hankintatoimen kanssa.
Valmisteltu tarjouspyyntö tulee käsitellä myös kunnanhallituksessa ennen kilpailun käynnistämistä.
Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti, että kiinteistönhoitoa ei lähdetä kilpailuttamaan, vaan kiinteistönhoitoa jatketaan kunnan omana työnä ja kunnan omilla toimilla pyritään saamaan säästöjä aikaan ja tehostamaan toimintaa.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |