RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.04.2024/Pykälä 91
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Polvijärven Yrittäjien anomus yrittäjien tapahtumaa varten
Kunnanhallitus 29.04.2024 § 91
3/02.00/2024
Polvijärven Yrittäjät on lähettänyt 1000 euron avustusanomuksen yrittäjätapahtuman järjestämistä varten. Yrittäjäyhdistys järjestää kaikille yrittäjille avoimen tilaisuuden perjantaina 19.7.2024, nimeltään Polvijärvi-päivien etkot.
Tapahtumassa on yhteistyön merkeissä mahdollisesti esiintyjä, tapahtumassa kerrotaan yrittäjäyhdistyksen toiminnasta ja järjestetään yrittäjäpainotteista ohjelmaa.
Kunnanhallitus on aiempina vuosina myöntänyt yrittäjätapahtuman järjestämiseen 1 500 euroa vuodessa. Kunta ei ole vuosittain myöntänyt yrittäjäyhdistykselle muuta, esim. yleisavustusta. Yrittäjien saama summa maksetaan kunnanhallituksen käyttövaroista.
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää myöntää tapahtuman järjestämiseen
1 000 euroa.
Päätös Raili Tanskanen totesi itsensä esteelliseksi ja hän poistui kokous-
huoneesta tämän asian keskustelun ja päätöksenteon ajaksi.
Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |