RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.12.2024/Pykälä 218
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vuoden 2025 talousarvio ja vuosien 2025-2027 taloussuunnitelma
Kunnanhallitus 25.11.2024 § 206
Kuntalain 110 §:ssä säädetään seuraavasti:
"Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle
seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.
Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat
kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan.
Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin
toiminnan ja talouden tavoitteet.
Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan
taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa
tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan
tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla
alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan.
Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät
määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve
katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä.
Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa
sekä investointi- ja rahoitusosa.
Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota."
Vuoden 2025 talousarvion ja vuosien 2025-2027 taloussuunnitelman valmistelutilanne esitellään kokouksessa. Kokouksessa käydään keskustelu asiasta ja kunnanhallitus antaa ohjeet loppuvalmistelua varten. Esityksestä valtuustolle päätetään seuraavassa kokouksessa 9.12.2024.
Palvelualuejohtajat esittelevät aluksi oman palvelualueensa talousarvioesitykset.
Päätösehdotus Kunnanhallitukselle esitellään talousarvion ja taloussuunnitelman
valmistelutilanne ja kunnanhallitus käy tilanteesta keskustelun.
Kunnanhallitus jatkaa asian käsittelyä seuraavassa kokouksessaan
9.12.2024.
Päätös Kunnanhallitus kuuli palvelualuejohtajien esitykset ja kävi keskustelun talousarviosta 2025 sekä taloussuunnitelmasta 2025-2027.
Kunnanhallitus päätti antaa ohjeita palvelualueille talousarvion loppuvalmisteluun. Kunnanhallitus jatkaa asian käsittelyä seuraavassa kokouksessaan 9.12.2024.
Hyvinvointijohtaja Jyrki Rautiainen poistui kokouksesta 19:34 tämän
pykälän käsittelyn aikana.
Tekninen johtaja Ari Soikkeli poistui kokouksesta 19:55 tämän pykälän käsittelyn aikana.
Valtuuston 2. varapuheenjohtaja Tiina Mustonen poistui kokouksesta 20:47 tämän pykälän käsittelyn jälkeen.
Kunnanhallitus 09.12.2024 § 218
3/02.00/2024
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy
vuoden 2025 talousarvion ja vuosien 2025-2027 taloussuunnitelman
liitteenä olevassa muodossa.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Taloussuunnitelmavuosia tarkastellaan 31.5.2025 mennessä.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |