RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.12.2024/Pykälä 220
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Polvijärven kunnan vesihuoltoalueiden vahvistaminen
Tekninen lautakunta 06.06.2024 § 14
Vesihuoltolaki (119/2001) edellyttää, että kunta hyväksyy yhdyskuntaa palveleville vesihuoltolaitoksille toiminta-alueet joko vesihuoltolaitoksen esityksestä tai kuultuaan vesihuoltolaitosta. Polvijärven kunnan hallintosäännön mukaan vesihuoltolain mukaisten vesihuoltolaitosten toiminta-alueiden vahvistamisesta päättää kunnanhallitus.
Vesiosuuskunnat on valmistellut esityksen laitosten toiminta-alueeksi. Toiminta-alue on alue, jossa vesihuolto on tarpeen järjestää yhteisesti verkostojen välityksellä asutuksen tai siihen rinnastettavan muun rakentamisen määrän ja laadun vuoksi. Vesiosuuskuntien toiminta-alue kattaa vesijohtoverkostot. Ennen toiminta-alueen hyväksymistä kunnan tulee varata tilaisuus alueen kiinteistön omistajien ja haltijoiden kuulemiseksi, pyytää vesihuoltolain mukaisilta valvontaviranomaisilta (ELY-keskus) ja kunnan ympäristönsuojelu- sekä terveydensuojelu-viranomaiselta asiasta lausunnot.
Toiminta-alueella on sekä vesihuoltolaitoksen asianmukaiselle toiminnalle että kiinteistönomistajille suuri merkitys. Toiminta-alueen tulee vesihuoltolain 8 § mukaan olla sellainen, että vesihuoltolaitoksen voidaan katsoa kykenevän huolehtimaan vastuullaan olevasta vesihuollosta taloudellisesti ja asianmukaisesti. Toiminta-alueella vesihuoltolaitos on velvollinen huolehtimaan vesihuollosta ja tarjoamaan vesihuoltopalveluja niitä tarvitseville. Kiinteistöllä on toiminta-alueella vesihuoltolain 10 §:n mukaisesti velvollisuus liittyä laitoksen verkostoihin. Liittämis-velvollisuudesta voi saada vapautuksen vesihuoltolaissa säädettyjen edellytysten täyttyessä.
Toiminta-alueen hyväksymispäätösesityksessä yksilöidään kartta-esitykseen perustuen vesijohtoverkoston toiminta-alueisiin kuuluvat kiinteistöt. Yksityiskohtaiseen karttaan voi tutustua teknisellä osastolla ja kartat esitellään myös kokouksessa.
Esitän, että tekninen tekninen lautakunta vesiosuuskuntia ohjaavana toimielimenä esittää kunnanhallitukselle, että se asettaisi Polvijärven vesiosuuskuntien vesihuoltoverkoston toiminta-aluerajausesitykset yleisesti nähtäville ja pyytäisi esityksestä ELY-keskuksen, ympäristönsuojelu-viranomaisen ja terveydensuojeluviranomaisen lausunnot.
Lisätiedot vs. kuntatekniikan päällikkö Tommi Hopponen, p. 040 104 6319
Päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy kuntatekniikan päällikön esityksen ja esittää kunnanhallitukselle, että se asettaa Polvijärven vesiosuuskuntien vesihuoltoverkoston toiminta-aluerajaesityksen yleisesti nähtäville ja pyytää esityksestä ELY-keskuksen, ympäristönsuojeluviranomaisen ja terveydensuojeluviranomaisen lausunnot.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Kunnanhallitus 09.12.2024 § 220
73/00.02.04/2024
Hallintosäännön 7 §:n mukaan kunnanhallituksen tehtävänä on mm. päättää vesihuoltolaitoksen toiminta-alueesta.
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää asettaa Polvijärven vesiosuuskuntien vesihuoltoverkoston toiminta-aluerajaesityksen yleisesti nähtäville ja pyytää esityksestä ELY-keskuksen, ympäristönsuojeluviranomaisen ja terveydensuojeluviranomaisen lausunnot.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |