RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tarkastuslautakunta
Esityslista 05.05.2026/Asianro 36
Arviointikertomuksen 2024 vastineen lisäselvitys
Kunnanhallitus 20.10.2025 § 175
Tarkastuslautakunta on valtuuston alainen toimielin. Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointi koskee sitä, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.
Kuntalain 121 §:n mukaan kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.
Tarkastuslautakunta on antanut 19.5.2025 liitteenä olevan arviointikertomuksen vuodelta 2024. Tarkastuslautakunta on esittänyt arviointikertomuksessaan valtuustolle, että se pyytää kunnanhallitusta antamaan vastineensa arviointikertomuksessa esitettyihin kysymyksiin ja selvityksensä niiden johdosta 31.10.2025 mennessä. Valtuusto on 10.6.2025 merkinnyt arviointikertomuksen tiedoksi.
- Kuinka kunta lähtee kehittämään sisäistä viestintää ja sopii yhteisistä pelisäännöistä toimialueiden sisällä ja välillä?
- Miten suurien investointien Tähkä ja urheilukenttä kunnossapidosta huolehditaan nykyisillä pienillä resursseilla?
- Onko henkilön tekemien vaara- ja uhkatilanne ilmoitukset aiheuttaneet jatkotoimenpiteitä ja kuinka asiaan on reagoitu työsuojelun näkö-kulmasta?
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää antaa tarkastuslautakunnalle ja valtuustolle liitteenä olevan vastineen.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Valtuusto 22.10.2025 § 43
1/02.00/2025
Päätös Valtuusto päätti yksimielisesti merkitä vastineen tiedoksi.
Lisäksi valtuusto päätti, että nykyiselle tarkastuslautakunnalle toimitetaan selvitys siitä, miten ja mitkä vastineessa mainitut toimenpiteet on toteutettu ja kuinka niihin on päädytty.
Kunnanhallitus 03.11.2025 § 193
1/02.00/2025
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää todeta, että valtuuston kokouksen 22.10.2025
päätökset ovat syntyneet lainmukaisessa järjestyksessä ja että ne ovat
täytäntöönpanokelpoisia. Samalla kunnanhallitus päättää panna ne
täytäntöön ja päättää tehdä sitä varten seuraavat toimenpiteet ja ilmoitukset:
§ 40 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
§ 41 Pöytäkirjantarkastajien valinta
§ 42 Keskusvaalilautakunnan vaali
- henkilövalinnoista tiedotetaan ko. henkilöille ja toimielimille
§ 43 Kunnanhallituksen lausunto vuoden 2024 arviointikertomuksen
aiheuttamista toimenpiteistä
- nykyiselle tarkastuslautakunnalle toimitetaan selvitys siitä, miten ja mitkä vastineessa mainitut toimenpiteet on toteutettu ja kuinka niihin on päädytty.
§ 44 Osavuosikatsaus ajalta 1.1.-30.6.2025 9
- Raportti merkitty tiedoksi valtuustossa
§ 45 Kunnanjohtajan viran kelpoisuusehdot
- kunnanhallitus käsittelee viran auki julistamista kokouksessaan 3.11.2025
§ 46 Muut asiat
- aloite otetaan käsittelyyn erillisenä asiana
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti täydennyksellä, että nykyiselle
tarkastuslautakunnalle toimitettava selvitys annetaan 31.3.2026 mennessä.
Tarkastuslautakunta 05.05.2026
1/02.00/2025
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta merkitsee 24.4.2026 saapuneen arviointikertomuksen 2024 vastineen lisäselvityksen tiedoksi.
Päätös