RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.10.2023/Pykälä 166
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuuston kokouksen 24.10.2023 täytäntöönpano
Kunnanhallitus 30.10.2023 § 166
19/00.02.01/2023
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää todeta, että valtuuston kokouksen 24.10.2023
päätökset ovat syntyneet lainmukaisessa järjestyksessä ja että ne ovat
täytäntöönpanokelpoisia. Samalla kunnanhallitus päättää panna ne
täytäntöön ja tehdä sitä varten seuraavat toimenpiteet ja ilmoitukset:
§ 14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
§ 15 Pöytäkirjantarkastajien valinta
§ 16 Eron myöntäminen Reetta Voutilaiselle Joensuun alueellisen
jätelautakunnan jäsenyydestä ja Polvijärven kunnan tarkastus-
lautakunnan varajäsenyydestä
- Ilmoitus (ptk. ote) Joensuun alueelliselle jätelautakunnalle, tarkastuslautakunnalle, Tiina Mustoselle ja Voitto Parikalle
§ 17 Kunnanhallituksen lausunto vuoden 2022 arviointikertomuksen
aiheuttamista toimenpiteistä
- Lausunto merkitty tiedoksi valtuustossa
§ 18 Talousraportti ajalta 1.1.-30.6.2023
- Raportti merkitty tiedoksi valtuustossa
§ 19 TE2024-Työvoimapalvelujen järjestäminen sekä yhteistoiminta-
sopimuksen ja järjestämissuunnitelman hyväksyminen
- Ilmoitus päätöksestä (ptk. ote) Työ- ja elinkeinoministeriön kirjaamoon ja valmisteluyksikölle Joensuuhun
§ 20 Joensuun seudun yleiskaava 2040:n käynnistäminen ja sitä
koskevan sopimuksen hyväksyminen
- Asia jäi valtuustossa pöydälle ja se on uudelleen valtuuston esityslistalla 7.11.2023
§ 21 Polvijärven kunnan kotouttamisohjelma 2023-2025
- Ptk. ote Helena Kaasiselle
§ 22 Kunnanhallituksen ja valtuuston loppuvuoden 2023 kokoukset
sekä seminaarit
- Asia merkitty tiedoksi valtuustossa
§ 23 Vastuullisen tilintarkastajan vaihdos
- Asia merkitty tiedoksi valtuustossa
§ 24 Muut asiat
- Valtuuston kokousten striimausta koskeva asia tulee kunnanhallituksen käsittelyyn esityslistan kautta.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |