Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinäveden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.05.2023/Pykälä 99


2 Kaavoitusaloite Heinävesi Jouhteninen_OX2_TL

 

 

Jouhtenisen tuulivoimahanke

 

Kunnanhallitus 22.05.2023 § 99  

97/10.02.02/2023  

 

Valmistelija Valmistelija: tekninen johtaja Anna-Kaisa Eskelinen, Kermanrannantie 7, 79700 Heinävesi, gsm 040 3556 320, email: anna-kaisa.eskelinen@heinavesi.fi; kunnanjohtaja Maarika Kasonen, Kermanrannantie 7, 79700 HEINÄVESI, puh. 040-5505811, email: maarika.kasonen@heinavesi.fi

 

OX2 Finland Oy esittää, että Heinäveden kunnanhallitus tekisi päätöksen osayleiskaavan laatimisen aloittamisesta Jouhtenisen alueelle (liite). Osayleiskaava laadittaisiin oikeusvaikutteisena tuulivoimaosayleiskaavana, jolloin kunta voi myöntää rakennusluvat osayleiskaavan (MRL 44§, 77a§ ja 77b§) perusteella. Hankkeessa sovelletaan lakia ympäristövaikutusten arvioinnista. Hankeyhtiön toive on, että tuulivoimahankkeen kaavoitus toteutettaisiin erillismenettelynä YVA-lain edellyttämän ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA) yhteydessä.

 

Jouhtenisen tuulivoimahankkeen tavoitteena on selvittää mahdollisuutta rakentaa enintään 14 tuulivoimalaa, joiden kokonaiskorkeus on enintään 330 metriä. Tuulivoimaloiden yksikköteho on arviolta 8-10 MW ja koko tuulivoimapuiston kokonaisteho noin 112-140 MW. Hanke liitettäisiin Fingridin 110 kilovoltin voimajohtoon (Heinävesi) johdonvarsi liitynnällä hankealueen vieressä tai johtokäytävää seuraten muuhun liityntäpisteeseen.

 

Suunnittelualue sijaitsee Heinäveden Jouhtenisen alueella, noin 13,5 kilometriä Heinäveden keskustan koillispuolella valtatien 23 eteläpuolella. Lähin asutus sijaitsee alueen etelärajan tuntumassa Kivijärvellä, Petruman itärannalla noin 200 metrin päässä, alueen eteläpuolella Asikkalassa noin 300 metrin päässä, alueen eteläpuolella Sopakossa noin 300

metrin päässä ja Polvilammen itärannalla noin 600 metrin päässä. Alueen pohjoispuolella noin 2,5 kilometrin etäisyydellä sijaitsee Sarvikummun kylä, lounaispuolella noin kahden kilometrin etäisyydellä Petruman kylä ja pohjoispuolella noin 0,5-1 kilometrin etäisyydellä Suurmäen, Koistilan ja Kortemäen asutusta valtatien 23 varressa. Suunnittelualue rajautuu idässä Liperin kunnan rajaan. Etäisyys Liperin keskustaan on noin 16,5 kilometriä,

Viinijärvelle noin 17,5 kilometriä, Kuusjärvelle noin 18,5 km ja Outokummun keskustaan noin 20,5 kilometriä.

 

Suunnittelualue on pääasiassa Tornatorin omistuksessa, mutta alueella on lisäksi yksityisiä maanomistajia. OX2 Finland Oy tekee tarvittavat maanvuokrasopimukset yksityisten maanomistajien kanssa. Yhtiö on valmis neuvottelemaan yleiskaavoitettavan alueen rajauksesta kunnan ja alueen maanomistajien kanssa. Aluerajaukset tarkentuvat suunnittelun edetessä. Alustava suunnittelualueen rajaus on hakemuksen liitteenä. Suunnittelualueen alustava pinta-ala on noin 2520 ha.

 

Tuulivoima on päästötön, uusiutuva ja kotimainen energiantuotantomuoto. Se on keskeisessä roolissa ilmaston lämpenemisen ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseen liittyvissä toimissa. Tuulivoimalla tuotetulla energialla pystytään korvaamaan esimerkiksi kivihiilen käyttöä energiantuotannossa ja näin vähentämään kivihiilen poltossa syntyviä hiilidioksidipäästöjä.

Tuulivoimanteknologia ja muut uusiutuvan energian teknologiat ovat kehittyneet nopeasti viimeisten vuosikymmenien aikana. Tänä päivänä tuulivoimaloita voidaan rakentaa lähes kaikkialle markkinaehtoisesti ilman valtiollisia tukia. Tällä hetkellä Suomessa ei ole suunnitteilla uutta tukijärjestelmää uusiutuvalle energialle.

 

Tuulivoima-alueen sijoittelussa otetaan huomioon muun muassa riittävä etäisyys asutukseen, maisema- ja luonnonsuojelualueisiin sekä mahdolliset vaikutukset muun muassa ympäristöön, paikalliseen linnustoon sekä eläimiin. Erilaiset selvitykset kuuluvat keskeisenä osana tuulivoimahankkeiden suunnittelutyöhön. Nykyaikaisten tuulivoimaloiden käyttöikä on noin 35 vuotta. Tuulivoimaloiden elinkaaren

lopulla tuulivoimayhtiö vastaa voimaloiden purkamisesta ja poiskuljettamisesta. Suuri osa tuulivoimaloiden osista voidaan kierrättää jo nyt tehokkaasti, ja tulevaisuudessa kierrätettävyysasteen odotetaan nousevan entisestään. Suunnitteilla olevalla tuulivoimahankkeella on positiivisia talous- ja työllisyysvaikutuksia vaikutuksia Heinäveden kunnan alueelle. Tuulivoiman rakentaminen auttaa myös Suomea

saavuttamaan ilmastotavoitteet ja vähentää riippuvuutta tuontienergiasta

 

Kaavan laatijaksi yhtiö esittää Ramboll Finland Oy:tä/Pirjo Pellikka (FISE:n kaavalaatijan pätevyys YKS 424). OX2 Finland Oy on valmis maksamaan kaikki tämän esityksen mukaisesta osayleiskaavan ja ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) laatimisesta aiheutuvat kustannukset.

 

Tuulivoimayleiskaavan hyväksymisen toimivalta on kunnanvaltuustolla.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä OX2 Finland Oy:n kaavoitusaloitteen kaavoituksen valmistelun käynnistämisestä esityksen mukaisesti Jouhtenisen tuulivoimahanketta varten siten, että tuulivoimaloiden rakennusluvat voidaan myöntää osayleiskaavan perusteella, mikäli kaava hyväksytään ja se tulee voimaan.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

 Anna Vauhkonen poistui kokouksesta esteellisenä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Puheenjohtajana toimi Timo Hottinen ja pöytäkirjantarkastajana Sari Juvonen tämän asian osalta.