Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinäveden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.05.2023/Pykälä 98


1 Kaavoitusaloite Heinävesi Kilpimäki_OX2_TL

 

 

Kilpimäen tuulivoimahanke

 

Kunnanhallitus 22.05.2023 § 98  

98/10.02.02/2023  

 

Valmistelija Valmistelija: tekninen johtaja Anna-Kaisa Eskelinen, Kermanrannantie 7, 79700 Heinävesi, gsm 040 3556 320, email: anna-kaisa.eskelinen@heinavesi.fi; kunnanjohtaja Maarika Kasonen, Kermanrannantie 7, 79700 HEINÄVESI, puh. 040-5505811, email: maarika.kasonen@heinavesi.fi

 

OX2 Finland Oy esittää, että Heinäveden kunnanhallitus tekisi päätöksen osayleiskaavan laatimisen aloittamisesta Kilpimäen alueelle (liite). Osayleiskaava laadittaisiin oikeusvaikutteisena tuulivoimaosayleiskaavana, jolloin kunta voi myöntää rakennusluvat osayleiskaavan (MRL 44§, 77a§ ja 77b§) perusteella. Hankkeessa sovelletaan lakia ympäristövaikutusten arvioinnista. Hankeyhtiön toive on, että tuulivoimahankkeen kaavoitus toteutettaisiin erillismenettelynä YVA-lain edellyttämän ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA) yhteydessä.

 

Kilpimäen tuulivoimahankkeen tavoitteena on selvittää mahdollisuutta rakentaa enintään 13 tuulivoimalaa, joiden kokonaiskorkeus on enintään 330 metriä. Tuulivoimaloiden yksikköteho on arviolta 8-10 MW ja koko tuulivoimapuiston kokonaisteho noin 104-130 MW. Hanke liitettäisiin Fingridin 110 kilovoltin voimajohtoon (Heinävesi) johdonvarsiliitynnällä

tai johtokäytävää seuraten muuhun liityntäpisteeseen noin 10 kilometrin etäisyydellä suunnittelualueesta.

 

Suunnittelualue sijaitsee Heinäveden Kilpimäen ja Syvänmäen alueella, noin 9,5 kilometriä Heinäveden keskustan lounaispuolella. Lähin asutus sijaitsee suunnittelualueella Syvänmäessä, alueen lounaisrajan tuntumassa Tervaluhdassa noin 100 metrin päässä, alueen

pohjoispuolella Olhavassa ja Pulskealassa noin 400 metrin päässä, Petäjäjärven länsirannalla n. 500 metrin päässä ja alueen eteläpuolella Kilpimäessä n. 600 metrin päässä. Alueen koillispuolella noin neljän kilometrin etäisyydellä sijaitsevat Kuittuan ja Koivumäen kylät, kaakkoispuolella noin 3 kilometrin etäisyydellä Karhilan kylä ja lounaispuolella noin 4,5 kilometrin etäisyydellä Kilpimäen kylä. Suunnittelualue rajautuu lännessä Leppävirran kunnan rajaan ja etelässä Varkauden kaupungin rajaan. Etäisyys Kangaslammin keskustaan on noin 8,5 kilometriä, Varkauden keskustaan on noin 18 kilometriä, Kuvansiin noin

24 kilometriä ja Leppävirran keskustaan noin 27 kilometriä.

 

Suunnittelualue on pääasiassa Tornatorin omistuksessa, mutta alueella on yksityisiä maanomistajia. OX2 Finland Oy tekee maanomistajien kanssa tarvittavat maanvuokrasopimukset yksityisten maanomistajien kanssa. Yhtiö on valmis neuvottelemaan yleiskaavoitettavan alueen rajauksesta kunnan ja alueen maanomistajien kanssa. Aluerajaukset

tarkentuvat suunnittelun edetessä. Alustava suunnittelualueen rajaus on hakemuksen liitteenä. Suunnittelualueen alustava pinta-ala on noin 2050 ha.

 

Tuulivoima on päästötön, uusiutuva ja kotimainen energiantuotantomuoto. Se on keskeisessä roolissa ilmaston lämpenemisen ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseen liittyvissä toimissa. Tuulivoimalla tuotetulla energialla pystytään korvaamaan esimerkiksi kivihiilen käyttöä energiantuotannossa ja näin vähentämään kivihiilen poltossa syntyviä hiilidioksidipäästöjä.

Tuulivoimanteknologia ja muut uusiutuvan energian teknologiat ovat kehittyneet nopeasti viimeisten vuosikymmenien aikana. Tänä päivänä tuulivoimaloita voidaan rakentaa lähes kaikkialle markkinaehtoisesti ilman valtiollisia tukia. Tällä hetkellä Suomessa ei ole suunnitteilla uutta tukijärjestelmää uusiutuvalle energialle.

 

Tuulivoima-alueen sijoittelussa otetaan huomioon muun muassa riittävä etäisyys asutukseen, maisema- ja luonnonsuojelualueisiin sekä mahdolliset vaikutukset muun muassa ympäristöön, paikalliseen linnustoon sekä eläimiin. Erilaiset selvitykset kuuluvat keskeisenä osana tuulivoimahankkeiden suunnittelutyöhön. Nykyaikaisten tuulivoimaloiden käyttöikä on noin 35 vuotta. Tuulivoimaloiden elinkaaren

lopulla tuulivoimayhtiö vastaa voimaloiden purkamisesta ja poiskuljettamisesta. Suuri osa tuulivoimaloiden osista voidaan kierrättää jo nyt tehokkaasti, ja tulevaisuudessa kierrätettävyysasteen odotetaan nousevan entisestään. Suunnitteilla olevalla tuulivoimahankkeella on positiivisia talous- ja työllisyysvaikutuksia vaikutuksia Heinäveden kunnan alueelle. Tuulivoiman rakentaminen auttaa myös Suomea

saavuttamaan ilmastotavoitteet ja vähentää riippuvuutta tuontienergiasta

 

Kaavan laatijaksi yhtiö esittää Ramboll Finland Oy:tä/Pirjo Pellikka (FISE:n kaavalaatijan pätevyys YKS 424). OX2 Finland Oy on valmis maksamaan kaikki tämän esityksen mukaisesta osayleiskaavan ja ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) laatimisesta aiheutuvat kustannukset.

 

Tuulivoimayleiskaavan hyväksymisen toimivalta on kunnanvaltuustolla.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä OX2 Finland Oy:n kaavoitusaloitteen kaavoituksen valmistelun käynnistämisestä esityksen mukaisesti Kilpimäen tuulivoimahanketta varten siten, että tuulivoimaloiden rakennusluvat voidaan myöntää osayleiskaavan perusteella, mikäli kaava hyväksytään ja se tulee voimaan.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.