RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 78
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vuoden 2024 europarlamenttivaalien vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen
Kunnanhallitus 25.03.2024 § 78
132/00.00.00.01/2023
Valmistelija Hallintosihteeri Tiina Hämäläinen, Kermanrannantie 7, 79700 Heinävesi,
gsm 040 7101 937, email: tiina.hamalainen@heinavesi.fi
Vuoden 2024 europarlamenttivaalien vaalipäivä on sunnuntai 9.6.2024. Ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa 29.5. - 4.6.2024.
Vaalilain 15 §:n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:
1) kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä
2) laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.
Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten sekä varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Vaalilautakunnan varajäsenet ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.
Ei ole estettä valita samaa henkilöä vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntaan.
Tasa-arvolain soveltamisessa tarkastelu tehdään siten, että sekä jäsenissä että varajäsenissä on oltava naisia ja miehiä kumpiakin vähintään 40 %.
Vaalilautakunta:
Heinäveden kunnassa on yksi äänestysalue, johon on asetettava vaalilautakunta.
Vaalitoimikunta:
Kunnanhallitus on päättänyt kokouksessaan 11.3.2024 § 58 ennakko-äänestyksen järjestämisestä vaalilain 9 §:ssä tarkoittamissa laitoksissa. Asetetaan yksi vaalitoimikunta.
Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan puheenjohtajien ja varapuheen-johtajien nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan keskusvaalilauta-kunnalle.
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää asettaa vuoden 2024 europarlamenttivaalien
1. vaalilautakunnan ja valita vaalilautakuntaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja kolme muuta jäsentä sekä viisi varajäsentä ja
2. laitoksissa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten vaalitoimikunnan ja valita vaalitoimikuntaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja yhden jäsenen sekä kolme varajäsentä.
Päätös Kunnanhallitus päätti asettaa vuoden 2024 europarlamenttivaalien vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan seuraavasti:
Vaalilautakunta:
Jäsenet:
Jari Pesonen PJ
Anne Karvinen VPJ
Birgitta Kukkonen
Risto Kinnunen
Tarja Heiskanen
Varajäsenet
1. Sanna Nissinen
2. Teuvo Kolari
3. Riitta Hirvonen
4. Matti Piironen
5. Anu Ruotsalainen
6. Kimmo Prättälä
Vaalitoimikunta:
Jäsenet:
Hannu Ritvanen PJ
Riitta Hirvonen VPJ
Teuvo Kolari
Varajäsenet:
1. Kaisa Järvenpää
2. Pentti Turunen
3. Tarja Heiskanen
4. Heikki Turunen
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |