RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 79
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vuoden 2024 europarlamenttivaalien ulkomainonta
Kunnanhallitus 25.03.2024 § 79
132/00.00.00.01/2023
Valmistelija Hallintosihteeri Tiina Hämäläinen, Kermanrannantie 7, 79700 Heinävesi,
gsm 040 7101 937, email: tiina.hamalainen@heinavesi.fi
Vuoden 2024 europarlamenttivaalien vaalipäivä on sunnuntai 9.6.2024. Ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa 29.5. - 4.6.2024.
Vaalien ulkomainonta kunnan hallinnassa ja määräysvallassa olevilla alueilla suositellaan aloitettavaksi viikkoa ennen ennakkoäänestyksen alkamista eli 22.5.2024.
Kunnalla ei ole lakisääteisiä velvollisuuksia vaalimainonnan järjestämi-sessä. Kunnallisesta vaalimainonnasta on muodostunut perinne, jolla voidaan katsoa olevan edelleen tiedotusarvoa. Kunnalliseen vaalimainon-taan liittyvät laillisuuskysymykset koskevat yleensä yhdenvertaisuus-periaatteen noudattamista eli tasapuolisuutta mainospaikkojen jaossa.
Ulkomainospaikkoja valittaessa on otettava huomioon vaalilain säännökset, jotka edellyttävät, että vaalimainoksia ei sijoiteta ennakkoäänestys- tai äänestyspaikalle tai niiden välittömään läheisyyteen siten, että niiden voitaisiin katsoa vaikuttavan äänestäjien valinnanvapauteen. Lähtökohtana voidaan pitää sitä, etteivät vaalimainokset näy vaalihuoneistoon taikka sen sisäänkäyntiin.
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että Kirkonkylän asemakaava-alueella vuoden 2024 europarlamenttivaalien ulkomainonta sallitaan keskiviikosta 22.5.2024 alkaen kunnan asettamissa telineissä, jotka sijoitetaan kunnanviraston eteen sekä Pikkulin puiston itäreunalle.
Mainospaikkoja varataan kumpaankin mainoskehikkojen sijoituspaikkaan yksi julistetila/ehdokkaan asettava ryhmä. Vaalimainospaikat ovat maksuttomia. Vaalimainokset tulee poistaa taustalevyineen kolmen päivän kuluessa vaalien päättymisestä.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |