Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ilomantsin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/ilomantsi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/ilomantsi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.05.2022/Pykälä 83


 

 

Edustajan nimeäminen Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen vaikuttamistoimielimiin

 

Kunnanhallitus 25.04.2022 § 66 

 

 

 

Valmistelija taloussuunnittelija Minna Kontturi, minna.kontturi@ilomantsi.fi.

 

Hyvinvointialueen valtuusto pyytää Pohjois-Karjalan kuntia tekemään esityksensä Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen vaikuttamistoimielimiin nimettävistä jäsenistä 5.5.2022 mennessä.

 

Hyvinvointialueesta annetun lain 32 §:n mukaan:

"Aluehallituksen on asetettava nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi hyvinvointialueen nuorisovaltuusto tai vastaava vaikuttajaryhmä, ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien turvaamiseksi hyvinvointialueen vanhusneuvosto sekä vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi hyvinvointialueen vammaisneuvosto. Vaikuttamistoimielinten jäsenet valitaan hyvinvointialueen kunnissa toimivien vastaavien vaikuttamistoimielinten jäsenistä siten, että kustakin vaikuttamistoimielimestä valitaan vähintään yksi edustaja. Lisäksi vaikuttamistoimielimiin voidaan valita muita henkilöitä."

 

Edellä olevan lisäksi kunnan on nimettävä jäsenensä myös Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen lapsi- ja perheasiainneuvostoon seuraavin kriteerein:

-          Koska kunnilla ei ole toiminnassa lapsi- ja perheasiainneuvostoja, ei hyvinvointialueen lapsi- ja perheasiainneuvostoon voida nimetä edustajia vastaavin periaattein kuin lakisääteisissä vaikuttamistoimielimissä. Lapsi- ja perheasiainneuvoston laaja ja monipuolinen edustus halutaan kuitenkin taata, joten jokaista kuntaa pyydetään nimeämään oma edustajansa ja varaedustajansa.

-          Henkilöllä toivotaan olevan kosketuspinta lapsien ja perheiden asioihin sekä taitoa ja tahtoa edustaa oman kunnan monimuotoisia lapsiperheitä.

-          Henkilö voi toimia esim. koulussa, hyvinvoinnin ja terveydenedistämistyössä, vanhempainyhdistyksessä.

-          Kuntien tehtäväksi jää valita sopiva edustaja, jonka on toimittava linkkinä kuntien ja hyvinvointialueen välillä.

 

Maakuntaliiton alla toimiva maakunnallinen nuorisovaltuusto siirtyy sellaisenaan hyvinvointialueen alle.

 

Vanhus- ja vammaisneuvosto käy keskustelua 21.4.2022 kokouksessaan sitä koskevista nimeämisistä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ahokas Marjut

 

Päätösehdotus  Kunnanhallitus päättää

1. nimetä yhden jäsenen ja varajäsenen Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen vanhusneuvostoon vanhus- ja vammaisneuvoston käymän keskustelun pohjalta.

2. nimesi yhden jäsenen ja varajäsenen Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen vammaisneuvostoon vanhus- ja vammaisneuvoston käymän keskustelun pohjalta.

3. nimetä yhden jäsenen ja varajäsenen Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen lapsi- ja perheasiainneuvoostoon esittelytekstissä mainituin kriteerein.
 

Päätös Kunnanhallitus päätti


1. nimetä jäseneksi Päivi Nenosen ja varajäseneksi Tanja Pesosen Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen vanhusneuvostoon vanhus- ja vammaisneuvoston käymän keskustelun pohjalta.

2. nimetä jäseneksi Tanja Pesosen ja varajäseneksi Päivi Nenosen Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen vammaisneuvostoon vanhus- ja vammaisneuvoston käymän keskustelun pohjalta.

3. nimetä jäseneksi Minna Nevalaisen ja varajäseneksi Minna Hiltusen Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen lapsi- ja perheasiainneuvostoon esittelytekstissä mainituin kriteerein.

 

 

Toimenpiteitä varten ja tiedoksi

 

  1. Vanhus- ja vammaisneuvosto
  2. kirjaamo.hyvinvointialue@siunsote.fi
  3. Valitut

 

 

Kunnanhallitus 16.05.2022 § 83  

153/00.00.01.04/2022  

 

 

Valmistelija kunnanjohtaja Marjut Ahokas, marjut.ahokas@ilomantsi.fi.

 

Kunnanhallitus nimesi 25.4.2022 kokouksessaan hyvinvointialueen valtuuston pyynnöstä kuntakohtaiset jäsenet Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen vaikuttamistoimielimiin.

 

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen lapsi- ja perheasiainneuvostoon valittu jäsen Minna Nevalainen on ilmoittanut, että hänen ei ole mahdollista osallistua lapsi- ja perheasiainneuvoston toimintaan riittävästi opetustyönsä takia. Valittu varajäsen jatkaa lapsi- ja perheasiainneuvostossa.

 

Lapsi- ja perheasiainneuvostoon nimeämisestä ja neuvoston edellyttämästä työskentelystä on käyty keskustelua sivistystoimessa ja jäseneksi esitettävä on kiinnostunut tehtävästä ja pystyisi osallistumaan neuvoston työskentelyyn.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ahokas Marjut

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää nimetä jäseneksi Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen lapsi- ja perheasiainneuvostoon Piia Kurvisen esittelyteksteissä mainituin kriteerein.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Toimenpiteitä varten ja tiedoksi

 

 1. Valittu

 2. kirjaamo.hyvinvointialue@siunsote.fi