Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ilomantsin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/ilomantsi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/ilomantsi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.05.2022/Pykälä 84


 

 

Tytäryhteisöjen hallitukseen nimeäminen

 

Kunnanhallitus 16.05.2022 § 84  

228/00.00.01.04/2022  

 

 

Valmistelija kunnanjohtaja Marjut Ahokas, marjut.ahokas@ilomantsi.fi.

 

Kunnanvaltuuston 26.11.2018 §:ssä 45 hyväksymässä konserniohjeessa annetaan ohjeistus tytäryhtiöiden hallituksiin nimeämisestä.

 

Kunnanhallitus päättää hallitusehdokkaiden nimeämisestä ohjauksessaan olevien tytäryhteisöjen hallituksiin. Hallitusehdokkaiksi tulee nimetä ja valita tasa-arvolain mukaisesti naisia ja miehiä. Tytäryhteisöjen hallituksiin voidaan nimetä myös kuntakonsernin ulkopuoleisia henkilöitä, mikäli se on kuntakonsernin kokonaisedun näkökulmasta perusteltua.

 

Tytäryhteisöjen hallituksella tulee kollektiivina olla toimialantuntemuksen lisäksi riittävä liiketoiminnan ja talouden osaaminen sekä kyky ohjata toimitusjohtajaa yhteisölle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Samalla henkilöllä voi olla enintään kaksi samanaikaista hallitustehtävää yhtiöissä.

 

Kunnan tytäryhtiöt pitävät yhtiökokouksiaan kevään ja alkukesän aikana, joten kunnanhallituksen on tarpeen käydä keskustelu yhtiöiden hallituksiin nimeämisestä ja antaa evästyksensä kaudeksi 2021-2023 nimeämilleen yhtiökokousedustajille.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ahokas Marjut

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus käy keskustelun kunnan tytäryhtiöiden hallituksiin nimeämisestä ja antaa evästyksensä kaudeksi 2021-2023 nimeämilleen yhtiökokousedustajille.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti evästää yhtiökokousedustajia nimeämällä hallitusehdokkaansa kunnan paikoille eri yhtiöiden hallituksiin seuraavasti:

 

 Kiinteistö Oy Pogostan Vuokratalot:

 Eila Piippo pj., Risto Ikonen ja Raija Tahvanainen ja varalla Juha Tapani Piitulainen.

 

 Ilomantsin Yrityskiinteistöt Oy:

 Hannu Urjanheimo pj., Minna Maksimainen ja Tuula Turunen.

 

 Kiinteistö Oy Taistelijan Talo:

 Ville Puhakka ja Tapio Tykkyläinen.

 

 Ilonet Oy:

 Hilkka Hiltunen pj., Juha Tapani Piitulainen, Hannele Komu, Kari Turunen ja Markku Lappalainen.

 

 Kiinteistö Oy Ilomantsin Virastotalo:

 Hilkka Hiltunen pj., Eila Piippo ja Ari Matveinen.

 

 Kiinteistö Oy Ilomantsin Liikekeskus:

 Veli Hiltunen pj., Minna Maksimainen.

 

 Asunto Oy Ilomantsin Leppärinne:

 Jari Ahponen pj., Piia Kurvinen ja Anne Ilmakari-Hämäläinen.

 

 Asunto Oy Naarvantalo:

 Pekka Junnilainen

 

 Ville Puhakka poistui kokouksesta Kiinteistö Oy Pogostan Vuokratalojen ja  Kiinteistö Oy Ilomantsin Virastotalon käsittelyn ajaksi.