Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ilomantsin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/ilomantsi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/ilomantsi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 03.10.2022/Pykälä 30



 

 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen 2021 käsittely

 

Kunnanhallitus 19.09.2022 § 129 

 

 

 

Valmistelija kunnanjohtaja Marjut Ahokas, marjut.ahokas@ilomantsi.fi.

 

Tarkastuslautakunnan tehtävistä säädetään Kuntalain 121 §:ssä. Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä varten. Lautakunnan keskeisinä tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

 

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 27.6.2022 § 23 käsitellyt tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2021. Tarkastuslautakunta velvoittaa saattamaan arviointikertomuksen tiedoksi kunnanhallitukselle ja lautakunnille sekä pyytää niitä käsittelemään arviointikertomuksen ja raportoimaan valtuustolle lokakuun loppuun mennessä arviointikertomuksen mahdollisesti aiheuttamista toimenpiteistä.

 

Kuntaympäristölautakunta on käsitellyt arviointikertomuksen kokouksessaan 30.8.2022 § 40 ja arviointikertomus on ollut hyvinvointilautakunnan käsiteltävänä lautakunnan 31.8.2021 kokouksen §:ssä 28. Molemmat kunnan substanssilautakunnat ovat kiinnittäneet huomiota arviointikertomuksessa esitettyihin huomioihin ja päättäneet toimenpiteistään huomioiden johdosta. Kunnanhallitus on käsitellyt tarkastuslautakunnan kunnanhallituksen toimialaan liittyvät huomiot ja ne toimenpiteet, joihin se ryhtyy arviointikertomuksen pohjalta.

 

Kunnanhallituksen, kuntaympäristölautakunnan ja hyvinvointilautakunnan arviointikertomuksen pohjalta tekemät päätökset ovat liitteinä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ahokas Marjut

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto merkitsisi tiedokseen toimialojen arviointikertomuksen pohjalta tekemät päätökset.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Toimenpiteitä varten ja tiedoksi

 

  1. Kunnanvaltuusto

 

Kunnanvaltuusto 03.10.2022 § 30  

375/00.03.00/2022  

 

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Toimenpiteitä varten ja tiedoksi

 

  1. Tarkastuslautakunta