RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Pohjois-Karjalan työllisyysalueen lautakunta
Pöytäkirja 18.12.2025/Pykälä 65
Palkkatuen myöntäminen
PKTALK 18.12.2025 § 65
2174/02.05.01.01.02/2025
Työllisyysalue on varannut palkkatukeen vuonna 2026 määrärahaa 2,6 milj. euroa. Määräraha on huomattavasti pienempi kuin aikaisempina vuosina, joten on arvioitu, että palkkatuki ei tule riittämään kysyntään nähden.
Palkkatukea haetaan sähköisesti asiointipalvelussa. Työnantaja pystyy hakemaan tukea hyvissä ajoin etukäteen, mutta tarvittavan käsittelyajan vuoksi sitä tulee hakea vähintään kahta viikkoa ennen tukijakson alkamista. Osa työnantajista voi hakea palkkatukea useita kuukausia ennen jakson alkamista ja siten odottaa myöntöpäätöstä reilusti ennen varsinaisen työsuhteen alkamista. Palkkatuettu työsuhde voi alkaa vasta kun päätös tuen myöntämisestä on tehty.
Palkkatuki on harkinnanvarainen ja aina työnhakijalähtöinen tuki, jonka tavoitteena on edistää työttömän työnhakijan työllistymistä. Koska palkkatuen myöntäminen useita kuukausia etukäteen voi aiheuttaa työnhakijalle tilanteen, jossa työnhakija jää odottamaan sovittua palkkatuetun työn aloitusta eikä hakeudu työhön tai työllistymistä edistäviin palveluihin, on tarpeen linjata, että saapuneet palkkatukihakemukset käsitellään järjestyksessä työn alkamisajankohdan mukaan ja palkkatukipäätös tehdään aikaisintaan kaksi kuukautta ennen työsuhteen alkamista. Linjaus varmistaa myös sen, että hakemukset käsitellään mahdollisimman yhdenvertaisesti suhteessa määrärahatilanteeseen.
Valmistelija: työllisyysaluejohtaja
Työllisyysaluejohtajan päätösehdotus:
Pohjois-Karjalan työllisyysalueen lautakunta päättää
hyväksyä linjauksen palkkatuen käsittelystä. Palkkatukihakemukset käsitellään järjestyksessä työn alkamisajankohdan mukaan ja palkkatukipäätös voidaan tehdä aikaisintaan kaksi kuukautta ennen työsuhteen alkamista.
Päätös:
Hyväksyttiin yksimielisesti.