Dynasty tietopalvelu
Joensuun kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 16.12.2025/Pykälä 170


Kokousasian teksti

 

 

Siirtolapuutarha-alueiden hulevesimaksut

 

KRAKLK 16.12.2025 § 170  

1480/02.05.00.01.00/2024  

 

Joensuun kaupunginvaltuusto on päättänyt ottaa käyttöön hulevesimaksun (KV 17.6.2024 § 49) ja kaupunkirakennelautakunta on hyväksynyt hulevesimaksun maksuperusteet 22.10.2024 § 104. Hulevesimaksua on edelleen tarkistettu rakentamattomien kiinteistöjen osalta (KRAKLK 4.11.2025 § 135).

 

Hulevesimaksun kohdistuminen siirtolapuutarha-alueille on aiheuttanut epätietoisuutta ja palautetta kaupungille. Joensuussa on kaksi erillistä siirtolapuutarha-aluetta. Toinen Linnunlahdella ja toinen Utrassa. Yhteensä näissä on 180 vuokrapalstaa. Hulevesilaskutuksessa siirtolapuutarhapalstat on rinnastettu omakotitaloihin ja niiden hulevesimaksuksi on määritelty 40 €.

 

Epätietoisuutta siirtolapuutarha-alueilla on aiheuttanut mm. se, onko vuokrapalsta kiinteistö vai ei ja voidaanko palstaa, joka on osa isompaa kiinteistöä pitää hulevesilaskutuksen kohteena ja mille taholle hulevesilasku tulisi ylipäätään kohdistaa.

 

Hulevesimaksu perustuu alueidenkäyttölain 103 n §:ään, jonka mukaan kunta voi periä kohtuullisen maksun hulevesijärjestelmän järjestämisestä kiinteistön omistajalta tai haltijalta. Lain soveltamisessa haltijalla tarkoitetaan myös sellaista vuokraoikeuden perusteella aluetta hallitsevaa tahoa, jolla on tosiasiallinen käyttö- ja määräysvalta alueeseen.

 

Joensuun siirtolapuutarha-alueet muodostuvat kaupungin omistamasta kokonaiskiinteistöstä, jonka osat on luovutettu yksittäisille palstan haltijoille vuokrasopimuksilla. Palstat ovat siten hulevesimaksun kohdentamisen näkökulmasta tarkoituksenmukaista rinnastaa kiinteistön haltijoihin.

 

Kaupunkirakennelautakunnan 22.10.2024 hyväksymien maksuperusteiden mukaisesti hulevesimaksu määräytyy omakoti- ja paritalokiinteistöillä kiinteänä vuosimaksuna ja muilla kiinteistöillä pinta-alaan perustuen. Siirtolapuutarhapalstat vastaavat käyttömuodoltaan omakotiasumista siinä mielessä, että kullakin palstalla on:

 

  • yksilöllinen haltija,
  • erillinen rakennus tai rakennuksia,
  • oma piha-alue viher- ja kulkupäällysteineen

 

Tämän vuoksi palstat on perusteltua rinnastaa hulevesimaksun kiinteän maksuluokan osalta omakotitaloihin, jolloin niiden vuosittainen hulevesimaksu on 40 €/v.

 

Valmistelijat: kaupungininsinööri Tero Toivanen

 yhdyskuntainsinööri Juha Kokko

 hulevesi-insinööri Ari J Tolvanen

 

Kaupunkiympäristöjohtajan päätösehdotus:

Kaupunkirakennelautakunta päättää

 

siirtolapuutarhapalstojen vuosittaiseksi hulevesimaksuksi 40 €/palsta. Maksu koskee jo vuoden 2025 hulevesimaksua. Muilta osin hulevesimaksuperusteet säilyvät kaupunkirakennelautakunnan aikaisempien päätösten mukaisina.

 

Päätös:

Hyväksyttiin yksimielisesti.