Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joensuun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 09.11.2020/Pykälä 99

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Eron myöntäminen kunnallisesta luottamustehtävästä

 

KH 26.10.2020 § 377 

 

 

Minna Hoffren on toimittanut Joensuun kaupungille 20.10.2020 sähköpostiviestin, jossa hän pyytää eroa kasvatus- ja koulutuslautakunnan varajäsenyydestä henkilökohtaisten syiden vuoksi.

 

Kuntalain 70 §:n 3 momentin mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.

 

Joensuun kaupungin hallintosäännön 11 §:n mukaan kasvatus- ja koulutuslautakunnan jäsenet ja heidän henkilökohtaiset varajäsenet valitsee kaupunginvaltuusto.

 

Valmistelija: hallintopäällikkö

 

Kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupunginvaltuusto päättää

 

todeta Minna Hoffrenin luottamustoimen kasvatus- ja koulutuslautakunnan vara-jäsenenä päättyneeksi ja

 

valita Hoffrenin tilalle uuden varajäsenen (Anni Tornin varajäsen) kasvatus- ja koulutuslautakuntaan.

 

Päätös:

Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

KV 09.11.2020 § 99  

496/00.00.01.00.06/2020  

 

Ehdotus:

Kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupunginvaltuusto päättää

 

todeta Minna Hoffrenin luottamustoimen kasvatus- ja koulutuslautakunnan vara-jäsenenä päättyneeksi ja

 

valita Hoffrenin tilalle uuden varajäsenen (Anni Tornin varajäsen) kasvatus- ja koulutuslautakuntaan.

 

Keskustelu:

Asiassa käytiin keskustelu, jossa yksi valtuutettu käytti puheenvuoron.

 

Valtuutettu Eila Heinonen esitti kasvatus- ja koulutuslautakunnan varajäseneksi Katri Veikkolaista.

 

Muita esityksiä ei tehty.

 

Päätös:

Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti todeta Minna Hoffrenin luottamustoimen kasvatus- ja koulutuslautakunnan varajäsenenä päättyneeksi.

 

Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti valita uudeksi kasvatus- ja koulutuslautakunnan  varajäseneksi Katri Veikkolaisen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa