Dynasty tietopalvelu Haku RSS Joensuun kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/joensuu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 09.11.2020/Pykälä 105

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Valtuutettu Eero Bogdanoffin ynnä muiden valtuustoaloite salibandy- ja rullakiekkokentästä (monipelikenttä) Mehtimäelle tai Rantakylän urheilupuistoon

 

KV 15.06.2020 § 62 

Valtuutettu Eero Bogdanoff jätti 15.6.2020 valtuuston puheenjohtajalle valtuustoaloitteen salibandy- ja rullakiekkokentästä (monipelikenttä) Mehtimäelle tai Rantakylän urheilupuistoon.

 

Valtuustoaloitteen olivat allekirjoittaneet myös Marjatta Räty, Jussi Wihonen, Asseri Kinnunen ja Osmo Kokko.

 

Päätös:

Lähetettiin kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

 

KULILK 21.10.2020 § 87 

 

 

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 18.6.2020 § 235 lähettää asian kulttuuri- ja liikuntalautakunnan valmisteltavaksi.

 

Valtuutettu Erro Bogdanoff ym. perustelevat aloitetta sillä, että moneen kuntaan on perustettu ulkokäyttöön yhdistettyjä pelialustoja ja kaukaloita, joissa voidaan pelata monilajisesti salibandyä, rullakiekkoa, tennistä yms. pallopelejä. Aloitteessa esitetään, että tällainen kenttä tehtäisiin Mehtimäelle tai Rantakylän urheilupuistoon.

 

Vastaus aloitteeseen:

Joensuussa on jo useita aloitteessa mainittuja monitoimipelikenttiä. Vuonna 2018 hyväksytyn Liikuntapaikkasuunnitelman liitteessä 1. nämä tässä yhteydessä tarkoitetut monitoimipelikentät nimettiin Monitoimialueet ja -areenat. Suunnitelman hyväksymishetkellä listalla oli kahdeksan kohdetta (Hammaslahti, Heinävaara, Marjala, Mintunpuisto, Nepenmäki, Rantakylä, Suhmura ja Tuupovaara) Tämän jälkeen on tullut lisäksi myös Sirkkala. Useimpien pelikenttien alustat ovat hiekkatekonurmipintaisia, mutta kaupungista löytyy myös kaksi muovipintaista monitoimipelikenttää. Toinen sijaitsee Hammaslahden koulukeskuksessa ja toinen Sirkkalan koulun pihalla. Muovipintaiset pelialustat ovat lisänneet viime vuosina suosiotaan valtakunnallisesti. Koska mitään virallista kilpailulajia ei harrasteta ko. pelialueilla, ei valitulla alustalla ole suurtakaan merkitystä ainakaan vielä tällä hetkellä. Kaikki alustat voidaan myös tarvittaessa jäädyttää, mutta jäädyttäminen ratkaistaan aina tapauskohtaisesti.

 

Kaupunki on käynnistänyt sekä Mehtimäen että Rantakylän liikunta-alueita koskevan yleissuunnittelun. Näiden suunnitelmien yhteydessä selvitetään myös aloitteessa mainittujen monitoimipelikenttien mahdollista toteutusta.

 

Valmistelija: liikuntajohtaja

 

Hyvinvointijohtajan päätösehdotus:

Kulttuuri- ja liikuntalautakunta päättää

 

antaa edellä esitetyn vastuksenaan Eero Bogdanoffin ynnä muiden valtuusto-aloitteeseen ja toteaa, että asia ei anna tässä vaiheessa aihetta jatkotoimen-piteisiin.

 

Päätös:

Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

KH 26.10.2020 § 378 

 

 

 

Kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupunginvaltuusto päättää

 

merkitä edellä olevan vastauksena valtuutettu Eero Bogdanoffin ynnä muiden valtuustoaloitteeseen ja todeta aloitteen loppuun käsittellyksi.

 

Päätös:

Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

KV 09.11.2020 § 105  

441/00.02.00.03/2020  

 

Ehdotus:

Kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupunginvaltuusto päättää

 

merkitä edellä olevan vastauksena valtuutettu Eero Bogdanoffin ynnä muiden valtuustoaloitteeseen ja todeta aloitteen loppuun käsittellyksi.

 

Keskustelu:

Asiassa käytiin keskustelu, jossa yksi valtuutettua käytti puheenvuoron.

 

Keskustelussa ei tehty päätösehdotuksesta poikkeavia esityksiä.

 

Päätös:

Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa