RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 21.02.2023/Pykälä 6
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.3.2023 alkaen
Hyvinvointilautakunta 21.02.2023 § 6
39/02.05.00.00/2023
Valmistelija Varhaiskasvatuspäällikkö Jenna Gröhn
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut perustuvat lakiin varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista (1503/2016). Lakia muutetaan 1.3.2023 siten, että asiakasmaksuja alennetaan korottamalla maksujen perusteena olevia tulorajoja 33 prosenttia. Maksujen perusteena oleva maksuprosentti säilyy ennallaan (10,7 prosenttia). Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulakia ei muuteta muilta osin.
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulakia on muutettu edellisen kerran 1.8.2021 ja asiakasmaksujen tulorajoja, alinta ja ylintä perittävää maksua indeksitarkistuksen vuoksi 1.8.2022 alkaen. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen muutoksesta tulee kunnassa tehdä päätös ja tiedottaa muutoksesta asiakkaita. Lisäksi tehdään asiakaskohtaiset päätökset.
Ylin varhaiskasvatuksen maksu perheen nuorimmasta varhaiskasvatuksen kokopäiväisestä lapsesta on edelleen 295 € /kuukausi. Perheen toisesta kokopäiväisestä lapsesta maksu on 40 % ensimmäisen lapsen laskennallisesta kokopäivämaksusta. Jos samasta perheestä varhaiskasvatuksessa on enemmän kuin kaksi lasta, on kuukausimaksu seuraavilta kokopäiväisiltä lapsilta 20 % nuorimman lapsen maksusta. Alin lapsen varhaiskasvatuksesta perittävä maksu on edelleen 28 €/kuukaudessa.
Tulorajat
Jos perheen koko on suurempi kuin kuusi, lisätään maksun määräämisen perusteena olevaan tulorajaan 262 € kustakin seuraavasta perheen alaikäisestä lapsesta.
Muutoksen taloudelliset vaikutukset
Muutoksen johdosta kuntien maksuotuottojen arvioidaan alenevan noin 70 miljoona euroa. Maksuotuotot alenevat noin 29 prosenttia verrattuna vuoden 2021 asiakasmaksutuottoihin. Maksutuottojen menetys kompensoidaan kunnille kohdistamalla aiempaa suurempi osa yhteisöveron tuotosta kunnille.
Esittelijä Sivistysjohtaja-rehtori Jäppinen Aki
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta hyväksyy varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen muutokset 1.3.2023 alkaen.
Päätös Hyvinvointilautakunta hyväksyy varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen muutokset 1.3.2023 alkaen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |