Dynasty tietopalvelu Haku RSS Juuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 09.11.2023/Pykälä 44



 

 

Talousarvioesitys 2024, Hyvinvointilautakunta

 

Hyvinvointilautakunta 09.11.2023 § 44 Julkinen

310/02.02.00/2023  

 

Valmistelija Virpi Nevalainen

 

Asian tausta Kunnanhaliltus on antanut 25.9.2023 § 172 ohjeet vuoden 2024 talousarvion laatimiselle. Toimielimet antavat kunnanhallitukselle omat talousarvioesityksensä.

Hyvinvointipalvelut toteuttavat kasvatus- ja koulutuspalveluja varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, lukiokoulutuksen, vapaan sivistystyön ja taiteen perusopetuksen alueella. Vapaa-aikapalveluja ovat kirjasto- ja kulttuuripalvelut sekä nuoriso- ja liikuntapalvelut. Hallintopalvelut sisältävät luottamushenkilö- ja palvelualuehallinnon sekä hyvinvointipalvelujen myöntämät avustukset ja nuorten kesätyösetelit.

 

Talousarvion valmisteluun on tuonut uuden haasteen kunnan tulotason merkittävä lasku. Tähän vaikuttaa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen tehtävien siirtyminen hyvinvointialueelle ja näiden rahoituksen siirtyminen valtiolle. Kunnan saamat valtionosuudet tulevat olemaan myös merkittävästi alhaisemmat. Tähän vaikuttaa mm. hyvinvointialueen palkkaharmonisaatio. Samanaikaisesti kuntahallinnon kulutusmenoja lisää hintojen kasvu, jota nostaa etenkin palkkojen n. 2,5 %:n yleiskorotus sekä muu kustannustason nousu. Hyvinvointipalvelujen talousarviossa on jouduttu huomioimaan kaikilla vastuualueilla nämä talouden reunaehdot. Toimenpiteet, joilla menojen osuutta on pyritty vähentämään, ovat mm. ei-lakisääteisten palvelujen lakkauttaminen tai niiden supistaminen. Käyttötuloja on pyritty kasvattamaan korottamalla n. 10%:lla asiakas- /käyttömaksuja, joita kunta voi itse määritellä. 

 

 

Suunnitteluvuosille 2025-2026 ei ole tässä vaiheessa lähdetty tekemään muutoksia vuoteen 2024 verrattuna. Taloutta ja toimintaa tulee kuitenkin sopeuttaa näinä vuosina vuotta 2024 enemmän. Suunnitelma tästä tehdään myöhemmin.

 

 

Esittelijä Hyvinvointijohtaja Nevalainen Virpi K

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta hyväksyy ja esittää edelleen kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi hyvinvointipalvelujen talousarvion vuodelle 2024.

 

Sovellettavat säädökset Hallintosääntö 4 luku § 5

 

Päätös Hyvinvointilautakunta esittää kunnanhallitukselle liitteenä olevan talousarviokirjan mukaisen talousarvioesityksen vuodelle 2024 seuraavin muutoksin
1. 40 000 euron lisäys koulujen välipalakustannuksiin
2. liikuntatilojen käyttömaksuina saataviin tuloihin huomioidaan 20 %:n korotus

Tiina Pitkänen teki esittelijän ehdotuksesta poikkeavan esityksen liikuntatilojen maksujen korotukseen ja esitti 20 %:n nostoa kaikkiin liikuntatilojen maksuihin perusteena tasavertainen kohtelu eri kuntoilulajien välillä. Mirva  Korhonen ja Jari Miettinen kannattivat esitystä.

Puheenjohtaja totesi, että on tullut kannatettu muutosesitys, joten suoritetaan nimenhuutoäänestys.
Esittelijän esitys, liikuntatilojen käyttömaksuja korotetaan 10 % ja kuntosalikortin maksu- ja voimassaoloperiaate uudistetaan = JAA
Vastaesitys, 20 %:n korotus kaikkiin liikuntatilojen maksuihin ja kuntosalimaksuja ei eriytetä = EI
Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 2 JAA ääntä ja 6 EI ääntä.

Jari Miettinen teki muutosesityksen, että järjestöavustuksien määrää vähennettäisiin 2500 eur esitetyn 5000 euron sijaan, mutta esitys ei saanut kannatusta.

Henri Tanskanen poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn jälkeen.