RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.09.2023/Pykälä 163
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnan toimenpiteet henkilöstötyytyväisyyden edelleen kehittämiseksi
Kunnanhallitus 18.09.2023 § 163
285/01.04.01.03/2023
Valmistelija Kunnanjohtaja Henri Tanskanen
Asian tausta Juuan kuntastrategiassa 2022-2026 henkilöstöstä on linjattu seuraavasti:
"Meille henkilöstö on yksi tärkeimmistä voimavaroistamme ja toimimme vastuullisena työnantajana. Tavoitteena on, että Juuan kunta on haluttu työpaikka ja kuntakonsernin työntekijät ovat ylpeitä työstään ja työnantajastaan."
Kuntastrategiaan perustuen kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.8.2023 § 30 hyväksynyt uuden henkilöstöohjelman.
Kunnan johtoryhmä on käynyt osana strategiapäivää keskusteluja siitä, mitä toimenpiteitä kunta työnantaja voi tehdä työtyytyväisyyden edelleen parantamiseksi ja henkilöstön sitouttamiseksi.
Keskustelujen pohjalta teen esitykseni kunnanhallitukselle.
Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri
Päätösehdotus Esitän kunnanhallitukselle, että
1. Henkilöstön hyvinvointiin tarkoitettu liikunta- ja kulttuurisetelin arvo nostetaan 60 eurosta 100 euroon.
2. Tulos- ja kehityskeskusteluja varten kunta siirtyy yhteneväiseen lomakkeeseen. Keskustelut tulee pitää säännöllisin väliajoin.
3. Kunta mahdollistaa liikunta- ja ravintoneuvontapalvelut henkilöstölle.
4. Kunta mahdollistaa pääsyn sekä yksilötyönohjaukseen että ryhmätyönohjaukseen.
5. Jokaiselle tarjotaan mahdollisuus kohtuullinen mahdollisuus työn ohella kouluttautumiseen, sekä työnantajan tarjoamiin koulutuksiin, kuten ensiapukoulutukseen sekä alkusammutuskoulutukseen. Työnantaja tukee kouluttautumista ja pätevöitymistä, mikäli työnantajalle ei koidu asiasta kohtuutonta haittaa.
6. Henkilöstötyytyväisyyskyselyiden osalta asetetaan kannustinpalkinto vastaamisesta.
7. Esihenkilötaitojen koulutus järjestetään vuosien 2023-2024 aikana.
8. Henkilöstökoulutusta järjestetään vuosien 2023-2024 aikana.
9. Viestintäkoulutusta tarjotaan sekä kunnan työntekijöille että luottamushenkilöille.
Perustelut Kuntastrategian ja henkilöstösuunnitelman toteuttamiseksi on syytä siirtyä konkreettisiin toimiin henkilöstön hyvinvoinnin osalta.
Sovellettavat säädökset Kuntalain 39 §
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |