RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.03.2024/Pykälä 45
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vuoden 2024 europarlamenttivaalien vaalipäivän äänestyspaikka ja laitosäänestyspaikat
Kunnanhallitus 11.03.2024 § 45 Julkinen
69/00.00.00.02/2024
Valmistelija Hallintojohtaja Aki Jäppinen
Asian tausta Vuoden 2024 europarlamenttivaalit toimitetaan sunnuntaina 9.6.2024. Ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa 29.5.-4.6.2024.
Vaalilain 9 §:n mukaan jokaisella äänestysalueella on kunnanhallituksen päätöksellä määrätty vaalipäivän äänestyspaikka.
Juuan kunta muodostaa yhden äänestysalueen ja äänestyspaikkoja vaalipäivänä on yksi. Aiemmissa vaaleissa vaalipäivän äänestyspaikkana on toiminut kunnantalo ja laitosäänestyspaikkoina ovat toimineet Juuan terveyskeskuksen hoitosolu ja asumispalveluyksiköt (Kotikallio, Viherkallio ja Poikolanpiha) sekä Juuan vankila ja Hoitokoti Tetritupa.
Esittelijä Hallintojohtaja Jäppinen Aki
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää määrätä vuoden 2024 europarlamenttivaalien vaalipäivän äänestyspaikan ja laitosäänestyspaikat seuraavasti:
Vaalipäivän äänestyspaikka: Äänestysalue 001 Juuka
Äänestyspaikka Kunnantalo,
Poikolantie 1, 83900 JUUKA
Laitosäänestyspaikkoina Juuan kunnassa ovat Juuan asumispalveluyksiköt (Kielokallio rakennus A ja B) ja Poikolanpiha) sekä Juuan vankila ja Hoitokoti Tetritupa.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |