RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 05.11.2024/Pykälä 57
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Talousarvio 2025, hyvinvointilautakunta
Hyvinvointilautakunta 05.11.2024 § 57 Julkinen
289/02.02.00/2024
Valmistelija Virpi K. Nevalainen
Asian tausta Hyvinvointipalvelut toteuttavat kasvatus- ja koulutuspalveluja varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, lukiokoulutuksen, vapaan sivistystyön ja taiteen perusopetuksen alueella. Vapaa-aikapalveluja ovat kirjasto- ja kulttuuripalvelut sekä nuoriso- ja liikuntapalvelut. Hallintopalvelut sisältävät luottamushenkilö- ja palvelualuehallinnon, kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen sekä hyvinvointipalvelujen myöntämät toiminta ja kohdeavustukset
Kunnanhallitus on antanut 9.9.2024 § 126 ohjeet vuoden 2025 talousarvion laatimiselle. Palvelualueet antavat kunnanhallitukselle omat talousarvioesityksensä. Kunnanhallitus on päättänyt 12.2.2024 § 27 talouden tasapainottamistyön aloittamisesta. Talousarvioraamiksi on annettu vuoden 2025 talousarvion valmistelulle 3 prosentin leikkaus käyttömenoihin.
Hyvinvointipalvelujen talousarvion valmisteluun on tuonut haasteen annettu raami, käyttömenojen leikkaus 3 prosenttia. Valmistelussa on menojen leikkauksen lisäksi varattu palkkoihin 2 prosentin korotus ja sisäiset kustannukset ovat 0,6 % suuremmat kuin viime vuonna. Samalla tuottojen osuus vähenee 3,1 %. Tähän vaikuttavat muun muassa alentuneet tuotot palveluista kuten varhaiskasvatus, kansalaisopisto sekä saatujen hankerahoitusten määrän väheneminen.
Esittelijä Hyvinvointijohtaja Nevalainen Virpi K
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta hyväksyy ja esittää edelleen kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi hyvinvointipalvelujen talousarvion vuodelle 2025.
Sovellettavat säädökset Hallintosääntö 5 luku § 4 ja 8 §
Päätös Hyvinvointilautakunta hyväksyy ja esittää edelleen kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi hyvinvointipalvelujen talousarvion vuodelle 2025.
Jari Hyykky jätti eriävän mielipiteen Kansalaisopiston leikkauksiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |