Dynasty tietopalvelu Haku RSS Juuan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.09.2024/Pykälä 139


 

 

Elinvoimavastaavan katsaus TE-uudistusta ja kotoutumislain uudistusta koskien

 

Kunnanhallitus 23.09.2024 § 139 Julkinen

139/14.00.00/2024  

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Henri Tanskanen

 

Asian tausta Eduskunta hyväksyi keväällä 2023 lakipaketin julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden uudelleen järjestämisestä. Laki työvoimapalvelujen järjestämisestä (Järjestämisvastuulaki 308/2023) siirtää julkisten työvoimapalvelujen järjestämisvastuun valtiolta kunnalle 1.1.2025. Uudistuksella tavoitellaan työllisyyden lisäämistä tuomalla palvelut osaksi kunnan elinvoimatehtävää. Tehtävien järjestämiseksi kunnille siirtyy yleiskatteellista valtionosuutta ja henkilöstöä TE-toimistosta sekä KEHA- ja ELY-keskuksesta. Lakiin sisältyy kuntien osarahoittaman työttömyysturvan muuttuminen nykyistä kannustavammaksi. Uudistuksen keskeiset sisällöt koskevat järjestämisvastuuta, palveluja, rahoitusta, henkilöstöä ja tietojärjestelmäkokonaisuutta.

 

 Juuan kunnassa työllisyys- ja elinkeinoasioihin on ollut kohdistettuna elinvoimavastaavan työpanos, joka on hoitanut yritysneuvontaa ja tähän liittyviä hankkeita sekä tukipalveluita, että hoitanut kunnan edunvalvontaa yhdessä kunnanjohtajan kanssa. Jatkossa kunnan vastuu työttömyyden hoitamisesta sekä elinkeinopolitiikan edistämisestä kasvaa tuntuvasti ja tähän valtio ohjaa ainoastaan osan niistä resursseista, joita se on tarvinnut vastaavan tehtävän hoitamiseen. Kunnalle siirtyy jatkossa myös aiempaa enemmän vastuuta ulkomaalaistaustaisten kotouttamisesta ja valtion tahtotilana on ollut integroida kotoutuminen osaksi TE-uudistusta.

 

 Elinkeinopalveluiden osalta kunnat ovat osa merkittävää muutosta, sillä pääministeri Orpon hallitusohjelma korostaa vahvasti kuntien elinvoimatyön merkitystä myös osana työttömyyden hoitoa.

 

 Osana TE-uudistusta kuntia kehotetaan resursoimaan lakisääteisiä tehtäviä tukevia toimintoja, kuten työkykyarviointia, työelämävalmennusta ja työllisyyskoordinaattoritoimintaa. Nämä eivät nykyisellään sisälly valtiolta tulevaan TE-uudista koskevaan rahoitukseen, joten kunnan tulisi kattaa muusta tuloistaan näitä toimintoja koskevat palkkakustannukset. Kunnanhallitukselle on aiemmin tuotu esiin, että Juuan kunnan osalta aluksi riittävää olisi palkata työkyvyn tehtäviä suorittava henkilö, joka yhdessä TE-hallinnon ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen kanssa selvittäisi onko työttömissä työnhakijoissa sellaisia henkilöitä, jotka terveydentilansa vuoksi ovat ohjautuneet väärin ja rasittavat kunnan maksamaa työttömyysturvan kuntaosuutta.

 

 Vuonna 2024 kuntaosuus ylittää arvioidusti jo yli 400 000 euroa (v. 2022 n. 200 000 euroa) ja yleisesti ottaen työkykykoordinaattoritoiminnalla näitä kustannuksia on saatu merkittävästi pienennettyä. Palvelu voidaan toteuttaa joko yksin tai yhteistyössä toisen kunnan kanssa siten, kuten kuntalain 49 §:ssä säädetään. Tässä vaiheessa kunnanhallituksen on syytä tehdä periaatelinjaus resursoinnin suhteen, jotta varsinaiseen rekrytointiin voidaan siirtyä. Kyse olisi määräaikaisesta virkasuhteesta, johon liittyy arkaluontoisia henkilötietoja ja niiden käsittelyä viranomaisten välillä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri

 

Päätösehdotus Esitän kunnanhallitukselle, että se katsoo saaneensa elinvoimavastaavan katsauksen tiedoksi. Esitän lisäksi, että kunta resursoi työkykytoimintaa hoitavan henkilön TE-uudistuksen toimeenpanoa täydentämään.  Rekrytoinnista ja palvelussuhdeasioista päätetään hallintosäännön nojalla.

 

Sovellettavat säädökset Kuntalain 39 §

 

Päätös Hyväksyttiin.