RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.11.2024/Pykälä 180
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Korjauskustannusarvio 18.10.2024, Kiinteistö Oy Kolinportti | ||
Purkamisluvan liite_Korjaustarvekatselmointi |
Ahmovaaran asemakaava, kaava-alueen rajaus ja kaavaratkaisut
Kunnanhallitus 10.10.2022 § 308
Valmistelija Kunnanjohtaja Henri Tanskanen
Asian tausta Koli-Ahmovaara alueelle on laadittu Juuan kunnan ja Lieksan kaupungin kanssa yhteinen Kolin vaikutusalueen strateginen yleiskaava 2040+ ja Koli-Ahmovaara osayleiskaava 2040+, joka on saanut lainvoiman vuoden 2022 aikana yhdessä strategisen kaavan kanssa. Laaditut ja hyväksytyt kaavat eivät salli merkittävää rakentamista, joten alueelle on Ahmovaaran osalta laadittava asemakaava, jossa määritellään tarkemmin alueiden käytöstä.
Alueen uusi suunnittelu ja käyttötarkoitukset ovat olleet esillä Koli-Ahmovaara osayleiskaavan ja strategisen kaavan luonnoksissa ja esittelyissä. Nyt käsillä olevassa vaiheessa ei ole tarpeen pitää erillistä yleisötilaisuutta. Lisäksi tässä vaiheessa ei asiaan liity vielä tarkennettuja tai uusia maankäytöllisiä tavoitteita taikka tarkkoja aluerajauksia osayleiskaavan puitteissa. Vasta kun asemakaavan arviointiryhmän tulokset ovat valmisteltu, kaavatyön hankinta päätetään erikseen kunnanhallituksessa.
Tarkoitus on, että asemakaavan laadinnan tekninen prosessi lähtee suunnitteluun ilman aiheetonta viivytystä jo vuoden 2022 aikana.
Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää että:
1. Ahmovaaran alueelle ryhdytään laatimaan asemakaavaa.
2. Valtuuttaa kunnanjohtajan asettamaan kaavoitustyöryhmän suunnittelemaan ja arvioimaan kaavan tarpeet ja mahdollisuudet yhteistyössä maanomistajien ja yritysten kanssa.
Perustelut Juuan kunta on sitoutunut kehittämään Koli-Ahmovaaran aluetta yhdessä Lieksan kaupungin kanssa yritysten ja yksityishenkilöiden sekä kolmannen sektorin tarpeita ajatellen. Alueen kehittäminen ilman asemakaavaa ei ole tarkoituksenmukaista.
Sovellettavat säännökset Juuan kunnan hallintosäännön 5 luvun 2 §:n 2 momentin 28 kohta.
Päätös Hyväksyttiin
Kunnanhallitus 13.03.2023 § 42
Valmistelija Kunnanjohtaja Tanskanen Henri
Asian tausta Kunnanhallitus on kokouksessaan 10.10.2022 § 308 päättänyt aloittaa asemakaavan laatimisen Ahmovaaran alueelle.
Asemaavan laatimista varten on perustettu kaavatyöryhmä, jossa edustajina ovat Juuan kunnan edustajat, Lieksan kaupungin edustaja, Kolin Seudun Kehittämisyhdistyksen ja Juuan Yrittäjien edustaja.
Kaavatyöryhmä on käsitellyt Ahmovaaran asemakaavaa 8.2.2022. Kaavatyöryhmä esittää kunnanhallitukselle että kaavan pääasialliset tavoitteet ovat matkailun ja elinkeinoelämän edistäminen. Kaava-alueeksi esitetään Ahmovaaran ydinaluetta (karttaliite).
Kaavatyöryhmän keskeisenä huomiona on se, että Juuan kunnalla on suhteellisen vähän maanomistusta alueella. Kaavoitustyön ja alueen kehittämisen kannalta on tarpeen, että kunta hankkii lisää maata alueelta.
Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää että:
1. Kaavan tavoitteeksi asetetaan matkailun ja elinkeinoelämän edistäminen.
2.Kaava-alue on liitteen mukainen rajaus..
3. Kunta hankkii maata kaava-alueelta kaavatyöryhmän näkemysten perusteella ja talousarvion määrärahojen puitteissa. Hankintapäätökset tehdään normaalien toimivaltamenettelyjen mukaisesti.
4. Kaavan laatiminen kilpailutetaan hankintatoimen kautta.
Kunnanjohtaja muutti päätösehdotustaan kokouksessa kohdan 2. osalta.
muotoon:
"2. Kaava-alue on liitteen mukainen rajaus, poislukien mahdollisesti kaavatyon vaatimat pienet muutokset."
Perustelut Kaavan tavoitteet ovat kuntastrategian mukaiset. Elinvoiman kehittäminen ja aktiivinen maankäyttö ovat osa kunnan lakisääteisiä tehtäviä.
Sovellettavat säädökset Juuan kunnan hallintosäännön 5 luvun 2 §:n 2 momentin 28 kohta.
Päätös Kunnanhalitus hyväksyi kunnanjohtajan muutetun päätösehdotuksen.
Kunnanhallitus 18.12.2023 § 235
Valmistelija Kunnanjohtaja Henri Tanskanen ja lupasihteeri Marko Ärväs
Asian tausta Koli-Ahmovaara alueelle on laadittu Juuan kunnan ja Lieksan kaupungin kanssa yhteinen Kolin vaikutusalueen strateginen yleiskaava 2040+ ja Koli-Ahmovaara osayleiskaava 2040+, joka on saanut lainvoiman vuoden 2022 aikana yhdessä strategisen kaavan kanssa. Laaditut ja hyväksytyt kaavat eivät salli merkittävää rakentamista, joten alueelle on Ahmovaaran osalta laadittava asemakaava, jossa määritellään tarkemmin alueiden käytöstä.
Kunnanhallitus on kokouksessaan 10.10.2022 § 308 päättänyt aloittaa Ahmovaaran asemakaavan laatimisen ja on asettanut kaavan tavoitteiksi matkailun ja elinkeinoelämän kehittämisen kokouksessaan 13.03.2023 § 42.
Asemakaavatyön tavoite painottuu erityisesti Ahmovaaran alueen elinkeinoelämän ja matkailun kehittämiseen. Pyrkimyksenä on tarkentaa asemakaavatason suunnittelussa oikeusvaikutteisen Koli-Ahmovaara osayleiskaavan 2040+ tavoitteita alueen matkailun ja muun maankäytön (mm. infra) kehittämiseksi ja osoittaa alueelle ns. tukitoimintoja ja -palveluja Kolin matkailualueen tarpeisiin. Tukitoiminnot ja toimintojen kehittäminen liittyvät esimerkiksi asumiseen, liikennöintiin sekä palveluelinkeinoihin. Muita asemakaavan tavoitteita ovat mm. vakituisen asumisen mahdollistaminen siten, että huomioidaan Kolin matkailuvisiossa matkailupalveluihin liittyvät työpaikkaennusteet sekä loma-asumisen mahdollistaminen ja kehittäminen osayleiskaavan mukaisilla RM- ja RA-alueilla.
Kaavan laatija on kilpailutettu hankintatoimen kautta. Kaavan laatijaksi on valittu Projoplan Oy 26.9.2023 kunnanjohtajan tekemällä hankintapäätöksellä.
Nyt laadittavana Ahmovaaran asemakaava on edennyt vireilletulovaiheeseen ja osallitumis- ja arviointisuunnitelma on mahdollista asettaa nähtäville. Nähtävilläpitoaikana osalliset ja viranomaiset voivat jättää mielipiteeita ja lausua asiasta.
Kaavoituskonsultti Projoplan Oy on laatinut kyselyn jolla kaavan osallisilla on mahdollisuus vaikuttaa kaavan laatimiseen.
Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää:
1. Hyväksyä 1.12.2023 päivätyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman.
2. Kuuluttaa Ahmovaaran asemakaavan vireille.
3. Asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville 30 päivän ajaksi.
4. Julkaista nähtävilläoloaikana kyselyn, jonka avulla kaavan osallisilla on mahdollista vaikuttaa kaavan laatimiseen.
5. Pyytää viranomaistahoilta tarvittavat lausunnot.
Perustelut Aiempi yleiskaavoitus ei salli merkittävää rakentamista, joten alueelle on laadittava asemakaava. Kaavan tavoitteet ovat kuntastrategian mukaiset.
Sovellettavat säädökset Maankäyttö- ja rakennuslaki (5.2.1999/132) § 63
Maankäyttö- ja rakennusasetus (10.9.199/895) § 30
Hallintosääntö 5. luku § 2 kohta 5
Päätös Sami Pakarinen poistui intressijäävinä kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi.
Hyväksyttiin.
Kunnanhallitus 20.05.2024 § 91
Valmistelija Lupasihteeri Marko Ärväs ja kunnanjohtaja Henri Tanskanen
Asian tausta Kunnanhallitus on kokouksessaan 10.10.2022 § 308 päättänyt käynnistää Ahmovaaran asemakaavan laatimisen ja valtuuttanut kunnanjohtaja Henri Tanskasen asettamaan kaavoitustyöryhmän suunnittelemaan kaavan tarpeet ja mahdollisuudet. Kaavan tavoitteiksi on asetettu matkailun ja elinkeinoelämän edistäminen.
Kaavoitustyöryhmään on valittu Juuan kunnan, Liekasan kaupungin edustaja, Kolin Seudun Kehittämisyhdistyksen ja Juuan Yrittäjien edustaja. Kaavoitustyöryhmä on kokoontunut useamman kerran kaavatyön edetessä.
13.3.2023 § 42 päättänyt kaavan tavoitteet ja kaava-alueen rajauksen, kilpailuttaa kaavan laatimisen hankintatoimen kautta. Kaavakonsultiksi on valittu Projoplan Oy.
Kunnanhallitus on kokouksessaan 18.12.2023 § 235 päättänyt asettaa kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville ja julkaista kyselyn jonka avulla kaavan osalliset ovat voineet vaikuttaa kaavan laatimiseen, sekä pyytää viranomaistahoilta lausunnot.
Kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 20.12.2023 - 31.1.2024 välisenä aikana. Samanaikaisesti on kaavakyselyn kautta on voinut vaikuttaa kaavan laatimiseen. Kaavaa on myös esitelty alueen asukkaille ja maanomistajille erillisessä yleisötilaisuudessa 18.1.2024 18.1.2024 Kolinportissa.
Kaavasta on saatu lausunnot eri viranomaisilta ja mielipiteitä kaavan osallisilta (liite 5) Kyselyyn vastattiin myös (liite 3). Lausuntojen ja 9.1.2024 pidetyn viranomaisneuvottelun (liite 6) perusteella kaavaa varten on laadittu liikenneselvitys (liite 4) jonka on laatinut A-Insinöörit.
Ahmovaaran asemakaavan lausuntojen, mielipiteiden, kaavakyselyn, kaavoitustyöryhmän kokousten ja erillisten työneuvottelujen perusteella kaava on edennyt nyt luonnosvaiheeseen ja se on mahdollista asettaa nähtäville.
Kaavaa varten laadittavat selvitykset valmistuvat ehdotusvaiheeseen mennessä.
Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää että:
1.) Ahmovaaran asemakaavan kaavaluonnos asetetaan nähtäville 30 päivän ajaksi.
2.) Pyydetään lausunnot eri viranomaistahoilta.
Perustelut Maankäyttö- ja rakennuslain ja Maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaan kaavan valmisteluaineisto on asetttava nähtäville ja varattava tilaisuus osallisille esittää mielipide kaavasta.
Sovellettavat säädökset Maankäyttö- ja rakennuslaki § 62
Maankäyttö- ja rakennusasetus § 30
Hallintosääntö 5. luku § 2 kohta 5
Päätös Sami Pakarinen poistui intressijäävinä kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi.
Hyväksyttiin.
Kunnanhallitus 23.09.2024 § 138
Valmistelija Kunnanjohtaja Henri Tanskanen ja lupasihteeri Marko Ärväs
Asian tausta Ahmovaaran asemakaavan kaavaluonnos on ollut nähtävillä 29.5. - 28.6.2024 välisenä aikana. Kaavaluonnoksesta saatiin lausunnot eri viranomaistahoilta ja mielipiteet kaavan osallisilta (liite: Palauteraportti, luonnosvaihe_7.8.2024).
Kaavaluonnosten lausuntojen ja mielipiteiden pohjalta on pidetty kaavoittajan kanssa useampi työneuvottelu.
Lausuntojen ja työneuvotteluiden perusteella on tullut ilmi että kaavatyön etenemisen kannalta on syytä tarkastella kaavarajausta uudestaan, miettiä kaavan vaiheistamista, ja tarkastella kaavaratkaisuja tarkemmin. Kaavarajausta voidaan pitää merkittävänä, sillä poistettu pinta-ala on suuri ja myös suojeltavaksi esitettyjä kohteita rajautuu nyt asemakaava-alueen ulkopuolelle. Toisaalta asemakaavaan ei enää sisälly palautteiden perusteella haastavia alueita.
Merkittävimmät muutokset kohdistuvat Tynin (lampi) ja Mielosen (lampi) alueille ja luonnosvaiheeseen verrattuna alueilta on poistettu asemakaavamerkintöjä. Tällä on pyritty vastaamaan kuntalaispalautteeseen.
Lisäksi Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen palautteesta johtuen kaavatyössä on tarkasteltu kunnan vastuulle tulevia infrarakentamisen ja ylläpidon vastuita. Uusi rajaus poistaisi huomattavia vastuita kunnalta etenkin kaavan pohjoispään rajausten myötä.
SR-merkintöjen osalta on myös syytä tehdä linjaus, mitkä rakennukset suojelllaan SR-1 tai SR-2 merkinnällä. (liite: Kuvaukset Ahmovaaran asemakaavan alueelle jäävistä SR-rakennuksista).
Esityslistan liiteenä (liite: Ahmovaaran asemakaava, kaavaehdotus, alustava luonnos) on kaavaehdotuksen alustava luonnos.
Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri
Päätösehdotus Kunnanhallitus käy keskustelun kaavarajauksesta ja kaavaratkaisuista ohjeistaakseen kaavatyön etenemistä.
Perustelut Kaava-alueen rajausta ja kaavaratkaisuja on syytä tarkastella tarkemmin kaavan vaikutusten arvioimiseksi ja kaavan toteuttamisen kustannusten hallitsemiseksi.
Sovellettavat säädökset Maankäyttö- ja rakennuslaki § 50
Hallintosääntö 5. luku § 2 kohta 5
Päätös Kunnanvaltuuston II varapuheenjohtaja Sami Pakarinen ja pöytäkirjanpitäjä Jonna Pakarinen poistuivat paikalta esteellisenä.
Pöytäkirjanpitäjänä toimi tämän pykälän ajan kunnanjohtaja Henri Tanskanen.
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Kunnanhallitus 11.11.2024 § 180 Julkinen
334/10.02.03/2022
Valmistelija Kunnanjohtaja Henri Tanskanen
Asian tausta Koli-Ahmovaara alueelle on laadittu Juuan kunnan ja Lieksan kaupungin kanssa yhteinen Kolin vaikutusalueen strateginen yleiskaava 2040+ ja Koli-Ahmovaara osayleiskaava 2040+, joka on saanut lainvoiman vuoden 2022 aikana yhdessä strategisen kaavan kanssa. Laaditut ja hyväksytyt kaavat eivät salli merkittävää rakentamista, joten alueelle on Ahmovaaran osalta laadittava asemakaava, jossa määritellään tarkemmin alueiden käytöstä.
Kunnanhallitus on kokouksessaan 10.10.2022 § 308 päättänyt aloittaa asemakaavan laatimisen Ahmovaaran alueelle.
Asemakaavatyön tavoite painottuu erityisesti Ahmovaaran alueen elinkeinoelämän ja matkailun kehittämiseen. Pyrkimyksenä on tarkentaa asemakaavatason suunnittelussa oikeusvaikutteisen Koli-Ahmovaara osayleiskaavan 2040+ tavoitteita alueen matkailun ja muun maankäytön (mm. infra) kehittämiseksi ja osoittaa alueelle ns. tukitoimintoja ja -palveluja Kolin matkailualueen tarpeisiin. Tukitoiminnot ja toimintojen kehittäminen liittyvät esimerkiksi asumiseen, liikennöintiin sekä palveluelinkeinoihin. Muita asemakaavan tavoitteita ovat mm. vakituisen asumisen mahdollistaminen siten, että huomioidaan Kolin matkailuvisiossa matkailupalveluihin liittyvät työpaikkaennusteet sekä loma-asumisen mahdollistaminen ja kehittäminen osayleiskaavan mukaisilla RM- ja RA-alueilla.
Ahmovaaran asemakaavan kaavaluonnos on ollut nähtävillä 29.5. - 28.6.2024 välisenä aikana. Kaavaluonnoksesta saatiin lausunnot eri viranomaistahoilta ja mielipiteet kaavan osallisilta (liite: Palauteraportti, luonnosvaihe_7.8.2024).
Kunnanhallitus on kokouksessaan 23.09.2024 (§ 138) käsitellyt saatujen palautteiden perusteella asemakaavarajausta ja keskustellut tarvittavista suojelumääräyksistä koskien Ahmovaaran koulua, Tanskasen kaupan rakennusta ja Kolinportin liikenneasemaa. Tarkoitus on ollut, että näiden rakennusten omistajia tulee kuulla erikseen suojelutarpeiden osalta.
Kokouksen jälkeen Kiinteistö Oy Kolinportin hallitus on jättänyt Kolinportin liikenneasemaa koskevan purkamislupahakemuksen ja asiasta on pidetty yleisötilaisuus. Todettakoon, ettei Juuan kunta ole osakkaana edellä mainitussa yhtiössä, vaan on useita vuosia aiemmin luopunut omistuksestaan. Kunnalla on kuitenkin merkittävä intressi asiassa aluekehittämisen ja asemakaavaprosessin näkökulmasta.
Purkamislupahakemuksella on merkityksensä asemakaavaprosessissa, sillä asemakaavan tavoitteiden toteutuminen nojaa merkittävästi Kolinportin palvelutuotantoon. Asemalla on esimerkiksi kauppa, ravintolatoimintaa ja apteekki. Asema on vilkas kokoontumispaikka Ahmovaaran kyläläisille ja kulttuurihistoriallisesti liikenneasema on arvokas. Pohjois-Karjalan maakuntakaavaan asema on merkitty arvokkaana kohteena, joka tulisi pyrkiä säilyttämään.
Maankäyttö- ja rakennuslain 28 §:ssä säädetään maakuntakaavan sisältövaatimuksiksi maiseman, luonnonarvojen ja kulttuuriperinnön vaaliminen. Maakuntakaava on ohjeena laadittaessa ja muutettaessa yleiskaavaa ja asemakaavaa sekä ryhdyttäessä muutoin toimenpiteisiin alueiden käytön järjestämiseksi (MRL 32 §). Laissa todetaan, että viranomaisten on suunnitellessaan alueiden käyttöä koskevia toimenpiteitä ja päättäessään niiden toteuttamisesta otettava maakuntakaava huomioon, pyrittävä edistämään kaavan toteuttamista ja katsottava, ettei toimenpiteillä vaikeuteta kaavan toteuttamista. Maankäyttö- ja rakennuslain 30 §:n mukaisesti maakuntakaavassa voidaan antaa tarpeellisia suojelumääräyksiä, jos jotakin aluetta on maiseman, luonnonarvojen, rakennetun ympäristön, kulttuurihistoriallisten arvojen tai muiden erityisten ympäristöarvojen vuoksi suojeltava.
Vaikka oikeudellisesti maakuntakaava ei rinnastu asemakaavan suojelumääräyksiin, niillä on viranomaisen toimintaa vahvasti ohjaava vaikutus. Tämä tulee huomioida kunnan päätöksenteossa riittävällä vakavuudella.
Juuan kunnan osalta ympäristölautakunta toimii hallintosäännön nojalle purkamislupahakemuksen käsittelevänä viranomaisena. Lautakunta toimii itsenäisesti ja tämän tulee perustaa ratkaisunsa kaikkeen esille tuotuun aineistoon.
Myös Juuan kunnalta on pyydettävä lausunto asian ratkaisemista varten. Lausuntoja on lisäksi pyydettävä Pohjois-Karjalan maakuntaliitolta, ELY-keskukselta, Museovirastolta ja muilta keskeisiltä tahoilta. Ympäristölautakunnan tulee lisäksi ottaa kantaa siihen, tyytyykö sen Kiinteistö Oy Kolinportin antamiin selvityksiin aseman kunnosta ja korjauskustannuksista. Myös Juuan kunta voi lausuntonsa tueksi hankkia puolueettoman lausunnon, mikäli se on tarpeen asian ratkaisemiseksi. Itä-Suomen hallinto-oikeus on aiemmin oikeuskäytännössään todennut, että tilaajan teetättämiin arvioihin tulee suhtautua varauksellisesti, vaikka niitä voidaankin käyttää päätöksenteon tukena.
Yhteenvetona todettakoon, että Ahmovaaran asemakaava vahvistamisprosessia ei ole syytä saattaa 9.12.2024 kokoontuvan kunnanvaltuuston käsittelyyn, sillä asemakaavan suojelumääräyksiin ei ole tarkoituksenmukaista ottaa kantaa tässä vaiheessa vaan odottaa kunnes ympäristölautakunta on käsitellyt Kolinportin liikenneasemaa koskevan purkamislupapäätöksen.
Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri
Päätösehdotus Esitän kunnanhallitukselle, että se
1. Toteaa, ettei asemakaavaa tulla toistaiseksi valmistelemaan kunnanvaltuuston vahvistettavaksi.
2. Toteaa saaneensa tiedoksi päätösesityksen liitteenä olevat asiakirjat koskien Kolinportin liikenneasemaa ja käy asiaa koskevan keskustelun.
Päätös Sami Pakarinen poistui intressijäävinä kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi.
Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |