RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.11.2024/Pykälä 190
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kaavoituskatsaus 2024
Kunnanhallitus 25.11.2024 § 190 Julkinen
318/10.02.07/2024
Valmistelija Kuntarakennepalveluiden johtaja Timo Möttönen 040 104 2601
Asian tausta Maankäyttö- ja rakennuslain (1.1.2025 alkaen alueidenkäyttölaki) mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä. Siinä selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen.
Kaavoitus tarkoittaa julkista, Maankäyttö- ja rakennuslain säätelemää maankäytön suunnitteluprosessia. Kaavat ovat kartalla esitettäviä, tulevaisuuteen tähtääviä juridisia suunnitelmia, jotka perustuvat valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin, Maankäyttö- ja rakennuslakiin ja siihen liittyvään asetukseen, sekä kunnan omiin tavoitteisiin.
Kaavatasoja on kolme: maakuntakaava, yleiskaava ja asemakaava. Yleispiirteinen suunnitelma on aina ohjeena laadittaessa yksityiskohtaisempaa suunnitelmaa.
Kaavoituksella säädellään alueiden käyttämistä eri tarkoituksiin sekä niiden rakentamista. Kaavaa laadittaessa suunnitellaan miten mm. asuinalueet, työpaikat, viher- ja liikennealueet sijoitetaan kuntarakenteeseen. Tavoitteena on tuottaa terveellistä, turvallista, toimivaa ja viihtyisää ympäristöä, mikä on kunnan oikeus ja velvollisuus.
Kunnan on kyettävä vaikuttamaan yhdyskuntarakenteen muotoutumiseen. Juuassa maankäytön suunnittelun lähtökohdat pohjautuvat kunnan strategioihin.
Kaavoituskatsauksesta päättäminen kuuluu kunnanhallituksen tehtäviin ja toimivaltaan.
Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy kaavoituskatsauksen ja saattaa sen edelleen kunnanvaltuustolle tiedoksi.
Perustelut Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999) 1. luku § 7 mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.
Sovellettavat säädökset Maankäyttö- ja rakennuslaki ((132/1999) 1. luku § 7
Hallintosääntö 5. luku 2 §:n 2 momentin kohta 5
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |