RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 26.03.2025/Pykälä 10
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Rakennusjärjestyksen uusiminen, luonnos
Ympäristölautakunta 26.03.2025 § 10
Valmistelija Rakennustarkastaja Jarmo Kallinen 040 104 2620
Asian tausta 1.1.2025 voimaantuleva rakentamislaki (751/2023) edellyttää rakennusjärjestyksen uusimista uuden lain määräysten vuoksi. Rakennusjärjestys on uusittava 2 vuoden kuluessa uuden lain voimaantulosta. Voimassa olevaa rakennusjärjestystä ei voi kuitenkaan käyttää uuden lain voimassa tullessa, koska se on ristiriidassa uuden lain kanssa.
Voimassa olevan maankäyttö- ja rakennuslain (5.2.1999/132) 1. luvun 14 § ja voimaan tulevan rakentamislain 3. luvun 17 § mukaan kunnassa on oltava rakennusjärjestys.
Rakennusjärjestyksen voidaan antaa paikallisista oloista johtuvat suunnitelmallisen ja sopivan rakentamisen, kulttuuri- ja luonnonarvojen huomioon ottamisen sekä hyvän elinympäristön toteutumiseen ja sälilyttämisen kannalta tarpeelliset määräykset.
Rakennusjärjestyksen määräykset voivat koskea rakennuspaikkaa ja muita alueita, rakennuksen kokoa ja sen sijoittamista, rakennuksen sopeuttamista ympäristöön, rakentamistapaa, istutuksia, aitoja ja muita rakennusta pienempiä rakennuskohteita, rakennetun ymäristön hoitoa, vesihuollon järjestämistä, sekä muita niihiin rinnastettavia paikallisia rakentamista koskevia seikkoja.
Uusi rakentamislaki vastaa rakennusjärjestyksen osalta pääpiirteissään nyt voimassa olevaa maankäyttö- ja rakennuslakia.
Voimassa oleva rakennusjärjestys on laadittu vuonna 2011, eikä se sovellu käytettäväksi uuden rakentamislain kanssa.
Esittelijä Rakennustarkastaja Kallinen Jarmo
Päätösehdotus Ympäristölautakunta jatkaa rakennusjärjestyksen uusimista ja asettaa rakennusjärjestyksen luonnoksen nähtäville 30 vuorokaudeksi ja pyytää siitä eri viranomaisten lausunnot.
Perustelut Rakennusjärjestys on uusittava uuden vuonna 2025 voimaan tulevan rakentamislain mukaiseksi.
Sovellettavat säädökset Maankäyttö- ja rakennuslaki (5.2.1999/132) 1. luku § 14
Rakentamislaki (751/2023) 3. luku § 17
Hallintosääntö 5. luku § 4 kohta 1
Ympäristölautakunta 09.10.2024 § 20
Valmistelija Rakennustarkastaja Jarmo Kallinen 040 104 2620
Asian tausta 1.1.2025 voimaantuleva rakentamislaki (751/2023) edellyttää rakennusjärjestyksen uusimista uuden lain määräysten vuoksi. Rakennusjärjestys on uusittava 2 vuoden kuluessa uuden lain voimaantulosta. Voimassa olevaa rakennusjärjestystä ei voi kuitenkaan käyttää uuden lain voimassa tullessa, koska se on ristiriidassa uuden lain kanssa.
Voimassa olevan maankäyttö- ja rakennuslain (5.2.1999/132) 1. luvun 14 § ja voimaan tulevan rakentamislain 3. luvun 17 § mukaan kunnassa on oltava rakennusjärjestys.
Rakennusjärjestyksen voidaan antaa paikallisista oloista johtuvat suunnitelmallisen ja sopivan rakentamisen, kulttuuri- ja luonnonarvojen huomioon ottamisen sekä hyvän elinympäristön toteutumiseen ja sälilyttämisen kannalta tarpeelliset määräykset.
Rakennusjärjestyksen määräykset voivat koskea rakennuspaikkaa ja muita alueita, rakennuksen kokoa ja sen sijoittamista, rakennuksen sopeuttamista ympäristöön, rakentamistapaa, istutuksia, aitoja ja muita rakennusta pienempiä rakennuskohteita, rakennetun ymäristön hoitoa, vesihuollon järjestämistä, sekä muita niihiin rinnastettavia paikallisia rakentamista koskevia seikkoja.
Uusi rakentamislaki vastaa rakennusjärjestyksen osalta pääpiirteissään nyt voimassa olevaa maankäyttö- ja rakennuslakia.
Voimassa oleva rakennusjärjestys on laadittu vuonna 2011, eikä se sovellu käytettäväksi uuden rakentamislain kanssa.
Esittelijä Rakennustarkastaja Kallinen Jarmo
Päätösehdotus Ympäristölautakunta käynnistää rakennusjärjestyksen uusimisen ja asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville 30 vuorokaudeksi.
Perustelut Rakennusjärjestys on uusittava uuden vuonna 2025 voimaan tulevan rakentamislain mukaiseksi.
Sovellettavat säädökset Maankäyttö- ja rakennuslaki (5.2.1999/132) 1. luku § 14
Rakentamislaki (751/2023) 3. luku § 17
Hallintosääntö 5. luku § 4 kohta 1
Päätös Ympäristölautakunta päätti siirtää keskeneräisen asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.
Ympäristölautakunta 26.03.2025 § 10 Julkinen
25/10.03.00.00/2024
Valmistelija Rakenustarkastaja Jarmo Kallinen 040 104 2620
Asian tausta 1.1.2025 voimaan tullut rakentamislaki (751/2023) edellyttää rakennusjärjestyksen uusimista uuden lain määräysten vuoksi. Rakennusjärjestys on uusittava 2 vuoden kuluessa uuden lain voimaantulosta. Voimassa olevaa rakennusjärjestystä ei voi käyttää uuden lain voimaan tultua, niiltä osin kuin se on ristiriidassa uuden lain kanssa.
1.1.2025 voimaan tulleen rakentamislain 3. luvun 17 § mukaan kunnassa on oltava rakennusjärjestys.
Rakennusjärjestyksen voidaan antaa paikallisista oloista johtuvat suunnitelmallisen ja sopivan rakentamisen, kulttuuri- ja luonnonarvojen huomioon ottamisen sekä hyvän elinympäristön toteutumiseen ja sälilyttämisen kannalta tarpeelliset määräykset.
Rakennusjärjestyksen määräykset voivat koskea rakennuspaikkaa ja muita alueita, rakennuksen kokoa ja sen sijoittamista, rakennuksen sopeuttamista ympäristöön, rakentamistapaa, istutuksia, aitoja ja muita rakennusta pienempiä rakennuskohteita, rakennetun ymäristön hoitoa, vesihuollon järjestämistä, sekä muita niihiin rinnastettavia paikallisia rakentamista koskevia seikkoja.
Uusi rakentamislaki vastaa rakennusjärjestyksen osalta pääpiirteissään 31.12.2024 asti voimassa ollutta maankäyttö- ja rakennuslakia (5.2.1999/132).
Voimassa oleva rakennusjärjestys on laadittu vuonna 2011, eikä se sovellu käytettäväksi uuden rakentamislain kanssa.
Rakennusjärjertyksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä 6.3. - 5.4.2024. Siitä saatiin lausunnot eri viranomaistahoilta ja lähialueen kunnilta.
Rakennusvalvonnassa on valmisteltu rakennusjärjestyksen luonnosta uuden rakentamislain mukaiseksi yhdessä Pohjois-Karjalan kuntien kanssa. Rakennusjärjestyksen luonnos on siinä vaiheessa, että se voidaan asettaa nähtäville ja pyytää siitä viranomaistahojen lausunnot
Esittelijä Rakennustarkastaja Kallinen Jarmo
Perustelut Rakennusjärjestys on uusittava uuden 1.1.2025 voimaan tulleen rakentamislain mukaiseksi.
Sovellettavat säädökset Rakentamislaki (751/2023) 3. luku
Hallintosääntö 5. luku § 4 kohta 1
Päätös Ympäristölautakunta päätti siirtää asian uuteen valmisteluun ja käsittelevänsä asian uudestaan seuraavassa kokouksessaan.
| Edellinen asia | Seuraava asia |