Dynasty tietopalvelu
Juuan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.08.2025/Pykälä 129


 

 

Kunnanvaltuuston kokousaikataulu syyskaudella 2025

 

Kunnanhallitus 18.08.2025 § 129 Julkinen

249/00.02.00/2025  

 

Valmistelija Hallintojohtaja Aki Jäppinen

 

Asian tausta Kuntalain 94 §:ssä säädetään valtuuston kokoontumisesta seuraavasti:

 

 "Valtuuston kokoontuminen

 

 Valtuusto kokoontuu päättäminään aikoina ja myös silloin, kun valtuuston puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi.

 

 Valtuusto on kutsuttava koolle myös kunnanhallituksen tai vähintään neljäsosan valtuutetuista sitä pyytäessä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällainen asia on valmisteltava kiireellisesti.

 

 Valtuuston kutsuu koolle puheenjohtaja."

 

 Syyskauden ensimmäisen kokouksen kutsuu koolle kunnanvaltuuston puheenjohtaja, sillä valtuusto ei aiemmin ole päättänyt kokousten aikataulua. Kevään 2026 aikataulu on tarkoitus käsitellä vuoden 2025 viimeisessä valtuuston kokouksessa.

 

 Yleisesti ottaen kunnanvaltuustolle on tulossa syksyllä 2025 useita periaatteellisesti merkittäviä asioita päätöksentekoon. Näitä ovat talousarvion lisäksi mm. Ahmovaaran asemakaavan hyväksyminen, rakennusjärjestyksen vahvistaminen, mahdollisen takauksen myöntäminen tytäryhtiölle lämpökattilainvestointia varten, veroprosenttien asettaminen sekä metsätaloussuunnitelman hyväksyminen.

 

 Kunnanvaltuustolle järjestettävät koulutukset on tarkoitus yhdistää valtuuston kokouspäiviin. Uuden valtuuston osalta koulutus on ensiarvoisen tärkeää.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että  

1. Mikäli puheenjohtaja päättää kutsua valtuuston koolle 15.9.2025, kunnanvaltuuston kokoukset syyskaudella 2025 pidetään edellä mainitun kokouksen lisäksi seuraavasti:

27.10.2025 (veroprosenttien määrääminen)
8.12.2025 (talousarvio 2026)

2. Kokoukset alkavat klo 18.00, kokouspaikkana on kunnantalo, Poikolantie 1, valtuustosali, ellei jonkun kokouksen osalta toisin määrätä.

3. Kunnanvaltuusto voi pitää tarvittaessa erikseen määrättyinä ajankohtina ylimääräisiä kokouksia.

 

 

Päätös Hyväksyttiin.