Dynasty tietopalvelu
Juuan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/juuka/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.09.2025/Pykälä 135



 

 

Vuoden 2026 talousarvion laadintaohje

 

Kunnanhallitus 08.09.2025 § 135 Julkinen

273/02.02.00/2025  

 

Valmistelija Talouspäällikkö Ilpo Huurinainen ja hallintojohtaja Aki Jäppinen

 

Asian tausta Kuntalain 110 §:n mukaan valtuusto on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen.

 

 Kunnan talousarvion valmistelu kuuluu kuntalain mukaisesti kunnanhallituksen tehtäviin. Kunnanhallitus hyväksyy talousarvion laadintaohjeet vuosittain.

 

 Talousarvion laadintaohjeen tavoitteena on toimia ohjenuorana toimielimille ja tilivelvollisille viranhaltijoille toiminnallisten tavoitteiden ja talousarviossa esitettävien tuloarvioiden ja määrärahojen laadinnassa. Tätä varten laadintaohje sisältää taustatiedot sekä vaiheistetun talousarvioprosessin aikataulun.

 

 Suunnittelun lähtökohtana on aina laatia tasapainossa oleva talousarvio ja taloussuunnitelmakausi, mutta riski siihen, että vuoden 2026 talousarviosta tulee alijäämäinen, on merkittävä. Talouden tasapainottaminen on tärkeää tulevana talousarviovuonna 2026, sillä sote-kiinteistöistä tulevat vuokratuotot ovat supistumassa huomattavasti vuonna 2026 merkittävästi. Todennäköistä on, että tiloja ei saada välittömästi uudelleen vuokrattua.

 

 Talousarvion valmistelua ohjataan antamalla palvelualuekohtaisia/toimielin tasoisia kustannus- tai toimintakateraameja. Palvelualueiden/toimielinten tulee suunnitella tulevan talousarviovuoden toiminta siten, että se on strategialähtöistä ja että annettu raami riittää. Tärkeää on arvioida toimintatapoja ja erityisesti sitä, miten toimintoja voitaisiin sujuvoittaa ja yhteistyötä lisätä eri yksiköiden välillä.

 

 Tarkoituksena on, että kunnanhallitus hyväksyy tässä vaiheessa laadintaohjeen, käy keskustelun talousarvioraamista ja asettaa edellisen vuoden tapaan talousarvioraamin seuraavassa kokouksesaan 29.9.2025. Tässä siksi, että oleellisia raamiin vaikuttavia asioita, kuten tasopalkkaprosessi, palkkojen siirto budjetointijärjestelmään, ja sote-tilaneuvottelut on vielä kesken.

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Tanskanen Henri

 

Päätösehdotus Esitän, että kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan talousarvion laadintaohjeen ja antaa linjauksia talousarvioraamin laadinnalle.

 

Perustelut Edellä mainitut

 

 

Päätös Hyväksyttiin.