RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Esityslista 26.02.2026/Asianro 17
Ostolaskujen hyväksyjät ja asiatarkastajat sekä tilaajavaltuudet 2026
390/02.02.00.00.00/2025
Tekninen lautakunta 26.02.2026
Hallintosäännön 47 §:n mukaan kaupunginhallitus ja lautakunnat hyväksyvät talousarvioon perustuvat käyttösuunnitelmansa sekä laskujen hyväksyjät. Lisäksi 47 §:n perusteella kaupunginhallitus antaa erilliset talousarvion täytäntöönpano-ohjeet.
Laskujen käsittelijät
Kaupunginhallitus on 12.1.2026 § 6 hyväksynyt talousarvion vuoden 2026 täytäntöönpano-ohjeet ja antanut ne toimialoille noudatettavaksi. Täytäntöönpano-ohjeen mukaan kaupunginhallitus ja lautakunnat hyväksyvät käyttösuunnitelman hyväksymisen yhteydessä laskujen vastaanottajat/tarkastajat, tiliöijät ja hyväksyjät sekä heidän varahenkilönsä.
Hankinta- ja tilausvaltuudet
Hankintavaltuudet määrittelevät, millä toimielimillä ja viranhaltijoilla on oikeus tehdä hankintapäätöksiä ja solmia sopimuksia kaupungin puolesta. Valtuuksien euromääräiset rajat on hyväksytty vuoden 2026 talousarviossa (luku 5 talousarviossa annettavat toimivaltuudet vuodelle 2026).
Tilausvaltuudet koskevat kaupungin päivittäiseen toimintaan liittyviä tilauksia ja käytännön hankintoja. Tilausvaltuuksien kustannuspaikkakohtaiset euromääräiset rajat on määritelty toimialoittain. Suuremmista tilauksista edellytetään kirjallista (sähköpostitse) lupaa tulosyksikön tilivelvolliselta viranhaltijalta.
Tekniselle lautakunnalle esitetään hyväksyttäväksi liitteenä oleva vuoden 2026 päivitetty luettelo ostolaskujen käsittelijöistä sekä hankinta- ja tilausvaltuudet kustannuspaikoittain.
Valmistelija: hallintosihteeri Inga Sallinen, puh 040 105 1130, inga.sallinen@kitee.fi.
Esittelijä: tekninen johtaja Petri Moisio puh. 040 105 1225, petri.moisio@kitee.fi
Päätösehdotus
Tekninen lautakunta hyväksyy liitteenä olevat luettelot ostolaskujen käsittelijöistä sekä hankinta- ja tilausvaltuudet kustannuspaikoittain.
Päätös