Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kiteen kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kitee/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 244


 

 

Kuntalaisaloite veneiden pysäköintimahdollisuudesta Puhoksen kanavaan

 

214/00.02.00.00.04/2023

 

Kaupunginhallitus 09.10.2023 § 244  

 

Mika ja Simo Leinonen ovat 3.10.2023 lähettäneet kuntalaisaloitteen veneiden pysäköintimahdollisuudesta Puhoksen kanavaan. Toiveena on herättää keskustelua, ja etenkin toimenpiteitä, joita tarvitaan kanava-alueen vetovoiman kasvattamiseksi. Aloitteessa todetaan:

 

"Julkaistun kyselyn perusteella voidaan päätellä, että Puhoksen myllyravintola ja alueen muut palvelut ovat vetovoimatekijä Pyhäjärven ranta-asukkaille, vapaa-ajan asujille sekä vesille liikkujille. Nykytilassaan veneellä Puhokseen saapuminen on vaikeaa Pyhäjärven puolelta, sillä veneen pysäköiminen on tehtävä joko kanavan rantapenkalle tai Tukkilammen laituriin. Tukkilammen laituri on valitettavan kaukana esimerkiksi myllyravintolasta ja jo yksistään tämä voi vähentää veneilijöiden saapumista paikalle.

 

Aloitteessa esitetään, että kanavaan myllyn välittömään läheisyyteen toteutettaisiin laituri muutaman veneen, vesijetin ja vastaavan vesikulkuneuvon pysäköinnille. Kanavassa on veneilty aina ja mahdollinen virtaus on veneilijöille hallittavissa oleva asia. Laituri voisi olla mahdollisesti suunniteltu kanavan poikkisuuntaisesti esimerkiksi siten, että se estäisi tahattoman kulkeutumisen välittömään voimalaitoksen läheisyyteen. Lisäksi Savonlinnan ylittävän tien kohdalla voi olla tarvittaessa kyltti "Kanavassa voi olla voimakas virtaus, veneily ja veneen pysäköinti kanava-alueella omalla vastuulla".

 

On huomattava, että veneitä pysäköidään kanavassa joka tapauksessa ja laituri sekä turvallinen kulkutie laiturilta maalle ovat turvallisuutta sekä ennen kaikkea vesistömatkailua ja palveluiden saavutettavuutta edistävä tekijä. Laituri toisi myös näyttävyyttä ja eloa Vanhan Puhoksen keskeiselle paikalle. Ja kuten mainitsimme, kanavassa on veneilty kautta aikojen, eikä

tiedossamme ole veneen käsittelyn hallitseville veneilijöille aiheutuneita vaaratilanteita joita esim. virtaus olisi aiheuttanut.

 

Toivomme, että Kiteen kaupunki edistäisi laiturin toteuttamista veneilykaudelle 2024 yhdessä kanava-aluetta hallinnoivien tahojen kanssa.

Lisäksi muistutamme, että Puhoksen kanava-alueen palveluja veneilijöille tulisi edelleen edistää mm. veneiden laskupaikan, tankkausaseman ja kanavayhteyden Orivedelle rakentamisen muodossa."

 

Valmistelija: hallintopäällikkö Tuula Korpi, puh. 040 105 1012, tuula.korpi@kitee.fi

 

Esittelijä: kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen, puh. 040 105 1001,
pekka.hirvonen@kitee.fi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus käsittelee ja keskustelee aloitteesta kokouksessa ja keskustelun perusteella lähettää tarvittaessa asian valmisteltavaksi tekniselle lautakunnalle.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti lähettää asian teknisen lautakunnan valmisteltavaksi.