Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 20.06.2022/Pykälä 43


Arviointikertomus 2021

 

Vuoden 2021 arviointikertomus

 

Tarkastuslautakunta 12.04.2022 § 23 

 

Tarkastuslautakunnan tehtävänä on Kuntalain 121 §:n mukaan arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestettytuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Kontiolahden kunnan hallintosäännön mukaan tarkastuslautakunta raportoi arvioinnin tulokset valtuustolle vuosittain annettavassa arviointikertomuksessa. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.

 

Valmistelija: Taina Törrönen, taina.torronen@bdo.fi, puh. 040 834 4990.

 

Puheenjohtajan ehdotus:

Tarkastuslautakunta aloittaa vuoden 2021 arviointikertomuksen laadinnan.

 

 Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin. Minna Pakarinen saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana kello 18.42.

 

 

Tarkastuslautakunta 26.04.2022 § 27 

 

Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laatimista kokouksessaan.

 

Valmistelija: Taina Törrönen, taina.torronen@bdo.fi, puh. 040 834 4990.

 

Puheenjohtajan ehdotus:

Tarkastuslautakunta jatkaa vuoden 2021 arviointikertomuksen laadintaa kokouksessaan ja päättää jatkaa sen laadintaa seuraavassa kokouksessaan.

 

 Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin. Minna Pakarinen saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana kello 17.53.

 

 

Tarkastuslautakunta 16.05.2022 § 32 

 

Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laatimista kokouksessaan.

 

Valmistelija: Taina Törrönen, taina.torronen@bdo.fi, puh. 040 834 4990.

 

Puheenjohtajan ehdotus:

Tarkastuslautakunta jatkaa vuoden 2021 arviointikertomuksen laadintaa kokouksessaan ja päättää jatkaa sen laadintaa seuraavassa kokouksessaan.

 

 Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Tarkastuslautakunta 25.05.2022 § 38 

 

Valmistelija: Taina Törrönen, taina.torronen@bdo.fi, puh. 040 834 4990.

 

Puheenjohtajan ehdotus:

Tarkastuslautakunta viimeistelee arviointikertomuksen ja allekirjoittaa sen. Tarkastuslautakunta päättää hyväksyä arviointikertomuksen ja saattaa sen kunnanvaltuustolle tiedoksi.

Todetaan esteellisyydet seuraavasti:
- Sakari Mustonen, ympäristölautakunnan jäsen 23.8.2021 saakka
- Markus Haukka, Pohjois-Karjalan maakuntavaltuuston jäsen
- Asko Väätäinen Siun soten (Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä) yhtymävaltuuston varajäsen
- Minna Pakarinen, Riverian eli Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuuston varajäsen

 

 Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Kunnanvaltuusto 20.06.2022 § 43  

166/00.03.01/2022  

 

Arviointikertomus liitteenä.

 

 Päätös:

Kunnanvaltuusto merkitsi vuoden 2021 arviointikertomuksen tiedokseen.