Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kontiolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 20.06.2022/Pykälä 44


Tilinpäätös 2021
Tilintarkastuskertomus 2021

 

Tilinpäätös vuodelta 2021

 

Kunnanhallitus 28.03.2022 § 92 

 

Kuntalaki 410/2015 § 113 - Tilinpäätös


Kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava
tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun
mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi.
Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun
mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen
jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös
kesäkuun loppuun mennessä.


Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden
liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja
toimintakertomus.


Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan tuloksesta,
taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta. Tätä varten
tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa.


Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä
kunnanjohtaja tai pormestari.


Kuntalaki 410/2015 § 114 - Konsernitilinpäätös


Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia
ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Konsernitilinpäätös
tulee laatia samalta päivältä kuin kunnan tilinpäätös.


Konsernitilinpäätös laaditaan konserniyhteisöjen taseiden ja
tuloslaskelmien sekä niiden liitetietojen yhdistelmänä.
Konsernitilinpäätökseen sisällytetään lisäksi konsernin rahoituslaskelma,
jossa annetaan selvitys kuntakonsernin varojen hankinnasta ja niiden
käytöstä tilikauden aikana.


Kuntayhtymän tilinpäätös yhdistellään jäsenkunnan
konsernitilinpäätökseen. Kunnan, jolla ei ole tytäryhteisöjä, mutta joka
on jäsen kuntayhtymässä tai liikelaitoskuntayhtymässä, tulee sisällyttää
tilinpäätökseensä konsernitilinpäätöstä vastaavat tiedot.


Kuntalaki 410/2015 § 115 - Toimintakertomus


Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien
toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja
kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja
sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista
asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta,
tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Tällaisia asioita ovat ainakin
arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen
valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä
johtopäätöksistä.


Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää,
toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys talouden tasapainotuksen
toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman
riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi.

Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden
tuloksen käsittelystä.

 


Alkuperäinen talousarvio vuodelle 2021 oli lähtökohtaisesti arvioitu n.

-1,1 milj. € alijäämäiseksi. Vuoden aikana tehtiin muutoksia määrärahoihin ja tuloarvioihin, jolloin muutosten jälkeen tilikauden ylijäämäksi arvioitiin osavuosiraportoinnin yhteydessä n. 0,25 milj. €. Vuoden 2021 tilinpäätös toteutui paremmin kuin odotettiin. Tilikauden tulos oli 0,6 miljoonaa euroa ja tilikauden ylijäämä 0,3 milj. € poistoerojen ja varausten jälkeen. Kumulatiivinen ylijäämä on 17,7 milj. €. Merkittävimmät tulokseen vaikuttavat tekijät olivat rahoitustuottojen ja -kulujen sekä verotulojen ennakoitua parempi kehitys. Loppuvuodesta lämmitys- ja sähkökustannusten nousu näkyy toimintamenoja heikentävänä eränä. Oman toiminnan menoissa tapahtui pieni nousu kahden edellisen vuoden menojen alenemien jälkeen.

 

Toimintakulut ylittyivät muutetun talousarvion noin 0,85 milj. €, muutosta edelliseen vuoteen oli +4,7 %. Henkilöstökustannukset toteutuivat noin 0,5 milj. € muutettua talousarviota parempana. Toimintakulut ylittyivät avustuksien (-0,98 milj. €) sekä aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden osalta (-0,68 milj. €). Palvelujen ostot alittivat muutetun talousarvion -0,36 milj. €. Toimintakate ylittyi 0,5 milj. € ja muutos edelliseen vuoteen nähden oli 4,9 %. Oman toiminnan menot (pl. sosiaali- ja terveyspalvelujen tehtäväalue) alittivat talousarvion -0,8 % ja edelliseen vuoteen nähden menokehitys oli -5,3 %. Sosiaali- ja terveyspalvelujen menot ylittivät talousarvion +1,6 % (0,74 milj. €) johtuen pakollisesta varauksesta. Sote-menot kasvoivat 4,1 % ja ilman pakollista varausta kasvu olisi ollut 2,2 %.


Alkuperäinen verotuloarvio oli 54,9 milj. € ja viimeisten muutosten
jälkeen 56,1 milj. €. Lopullinen verokertymä oli 57,0 milj. € ja
edelliseen vuoteen nähden kasvu oli 5,5 %.


Valtionosuudet laskivat lähes 5,2 milj. € edelliseen vuoteen nähden. Lasku johtui koronatukien ohjautumisesta suoraan Siun sotelle.
Alkuperäinen talousarvio valtionosuuksien osalta oli 26,6 milj. €
ja toteuma 26,45 milj. €.

 
Vuonna 2021 nettoinvestointien määrä oli 18,1 milj., jotka kasvoivat
edelliseen vuoteen nähden. Kirkonkylän yhtenäiskoulun, Lehmon uusi päiväkoti valmistuivat vuonna 2021 ja Kontiolahden soteaseman rakennustyöt saatiin loppuun alkuvuodesta 2022. Lainakanta kasvoi, ollen 3.425 €/asukas.

 

Tilinpäätöksessä on huomioitu seuraavat tilikauden tulokseen vaikuttavat erät:

-         Poistosuunnitelman muutos +491.959,71 €, muutettu poistosuunnitelma yhteensä -5.987.872,29 €.

-         Siun soten kumulatiivisen alijäämän kattaminen + 742.964 €, varaus yhteensä 900.000 €.

-         Henkilökunnan palkitseminen hyvästä tuloksesta + 60.000 €.

Tilikauden tulos on yhteensä 613.165,40 €.


Talousarviossa tehtäväalueiden osalta toimintakate on sitova erä.
Talousarvioon nähden lähes kaikki tehtäväalueet tekivät paremman
tuloksen.

 

Kunnanhallituksen kokoukseen on kutsuttu sivistysjohtaja Jyrki Rautiainen ja tekninen johtaja Tommi Hirvonen esittelemään osastojen tilinpäätöstä vuodelta 2021.

 

Lisätietoja: vt. talousjohtaja Pasi Ruohtula p. 050 439 8005.

 

Kunnanjohtajan ehdotus:
Kunnanhallitus päättää hyväksyä ja allekirjoittaa vuoden 2021 tilinpäätöksen ja jättää tilintarkastajien tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnan arvioitavaksi, saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen valtuuston käsiteltäväksi, esittää tilikauden 2021 tuloksen 613.165,40 käsittelyä seuraavasti:

1. investointivarauksia muodostetaan seuraavasti
- Lehmon yhtenäiskoulun rakentaminen 500.000 euroa
2. poistoeroa vähennetään suunnitelman mukaan 185.147,16 euroa
3. tilikauden ylijäämä 298.312,56 euroa siirretään taseen yli-
/alijäämätilille.

Oikeuttaa talousjohtajan tekemään tilinpäätökseen teknisluontoisia
korjauksia ja tarkennuksia.

 

 Päätös:

Merkittiin, että Sanna Niiranen saapui kokoukseen klo 17.14 tämän kokousasian käsittelyn aikana.

Merkittiin, että kunnanhallituksen kokoukseen oli asiantuntijoina kutsuttu sivistysjohtaja Jyrki Rautiainen sivistysosaston tilinpäätöksen osalta ja tekninen johtaja Tommi Hirvonen teknisen osaston tilinpäätöksen osalta. Jyrki Rautiainen ja Tommi Hirvonen olivat kokouksessa läsnä klo 17.08-17.58, ja he poistuivat kokouksesta tämän kokousasian käsittelyn aikana.

Ehdotus hyväksyttiin.
_________

 

 

Yhteistyötoimikunta 11.04.2022 § 18 

 

Oheismateriaalina tilipäätös 2021.

 

Puheenjohtajan ehdotus:
Yhteistyötoimikunta saattaa tiedokseen tilinpäätöksen vuodelta 2021.

 

 Päätös:

Yhteistyötoimikunta saattoi tiedokseen tilinpäätöksen vuodelta 2021.

 

 

Tarkastuslautakunta 25.05.2022 § 39 

 

Puheenjohatajan ehdotus:

Tarkastuslautakunta saattaa tilintarkastuskertomuksen kunnanvaltuustolle tiedoksi. Tarkastuslautakunta esittää kunnanvaltuustolle, että vuoden 2021 tilinpäätös hyväksytään ja kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1. - 31.12.2021.

 

 Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

Kunnanvaltuusto 20.06.2022 § 44  

448/02.06.01.01/2021  

Tilinpäätös 2021 ja tilintarkastuskertomus 2021 liitteinä.

 

 Päätös:

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti:

1. merkitä tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2021 tiedokseen,

2. hyväksyä vuoden 2021 tilinpäätöksen, ja

3. myöntää kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille vastuuvapauden.