RSS-linkki
Kokousasiat:http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:80/kontiolahti/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.08.2022/Pykälä 184
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Muutos kunnanhallituksen kokousaikatauluun syksyllä 2022
Kunnanhallitus 13.06.2022 § 169
Hallintosäännön 123 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.
Lisätietoja: vs. hallintopäällikkö Sini Rantaeskola, p. 050 432 8314.
Kunnanjohtajan ehdotus:
Kunnanhallitus päättää:
1. pitää kunnanhallituksen kokoukset syksyllä 2022 oheisen liitteen aikataulun mukaisesti, ja
2. esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto pitää kokouksensa syksyllä 2022 oheisen liitteen aikataulun mukaisesti.
Päätös:
Kunnanhallitus päätti:

Kunnanvaltuusto 20.06.2022 § 45
Päätös:
Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti pitää kokouksensa syksyllä 2022 oheisen liitteen aikataulun mukaisesti.
Kunnanhallitus 22.08.2022 § 184
323/00.00.01.04/2021
Kunnanhallituksen kokousaikatauluun on tarpeen tehdä valmisteluaikataulujen ja päällekkäisten tilaisuuksien johdosta muutoksia.
Liite: Kunnanhallituksen kokousaikataulut syksyllä 2022
Lisätietoja: vs. hallintopäällikkö Sini Rantaeskola, p. 050 432 8314.
Kunnanjohtajan ehdotus:
Kunnanhallitus päättää:
1. pitää kunnanhallituksen kokouksen myös 29.8.2022,
2. siirtää kunnanhallituksen 24.10.2022 kokouksen pidettäväksi 31.10.2022, ja pitää muut kokousaikataulut alkuperäisen aikataulun mukaisesti, ja että
3. Kunnanvaltuuston kokouaikatauluihin ei esitetä muutoksia.
Päätös:
Kunnanhallitus päätti:
1. pitää kunnanhallituksen kokouksen myös 29.8.2022,
2. siirtää kunnanhallituksen 24.10.2022 kokouksen pidettäväksi 31.10.2022, ja pitää muut kokousaikataulut alkuperäisen aikataulun mukaisesti, ja että
3. kunnanvaltuuston kokouaikatauluihin ei esitetä muutoksia.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |